kategoriassa Foodlover

Minun lapsuudessani kaksoset olivat harvinaisia, en muista yhtäkään kaveria joka olisi kaksonen ollut. Nykyään kaksosten ristiäiskakut ovat yleiset kakut joita teen lähes joka kuukausi. Kaksosten ristiäiskakut ovat mukavaa puuhaa tehdä, yleensä kaksosten täytekakut ovat lähes identtiset, mutta tällä kertaa tehtiin tossuihin pieniä eroavaisuuksia, koska tytöt olivat tilaajan mukaan erilaiset.

Kaksosten ristiäiskakut ovat 30 hengen täytekakkuja. Kakuista tulikin todella korkeita ja muhkeita. Jouduinkin taistelemaan tovin sokerimassan kanssa, että sain sen tasaisesti täytekakun päälle.

Kaksosten ristiäiskakut
aada ja nuppu-2

Kaksosten ristiäiskakut saivat pohjikseen 10 munan sokerikakkupohjan, johon raastoin yhden limen tuomaan raikkautta. Toinen kakkupohja oli taas banaaninen kakkupohja. Se onkin hyvä pohja ja laitan sen blogiin piakkoin.

Täytteikseen ristiäiskakut saivat sokerikakkupohjaan lime curdin ja mustaherukkamoussen ja banaanikakkupohja taas sai kondensoidun kinuskimoussen.

kaksosten ristiäiskakku

Ristiäiskakkujen koristeet

Kuorrutin ristiäiskakut valkoisella sokerimassalla. Sokerimassan kaulimisen kanssa oli kyllä omat haasteensa. Sokerimassa oli noin 50 cm halkaisijaltaan, joten kaulittavaa oli paljon! Painoltaan sokerimassaa oli alkuunsa noin 1100 gramman verran. Loppujen lopuksi kakkuun meni noin 700 gramman edestä sokerimassaa. Rusetin tein niin, että annoin sen hetken kuivahtaa ennen kakkuun kiinnittämistä, jotta se pysyisi muodossaan.

aada ja nuppu-4

Kaksosten ristiäiskakut saivat koristeikseen Converse tossut. Molempien tossut saivat omanlaiset merkinnät. Toisiin tulivat logon tilalle tähti ja toiseen taas sydän. Nimistä tuli vain etunimi näkösälle. Toiseen kakkuun Nuppu ja toiseen Aada.

Täytekakun alareunaan tehtiin rusetti. Rusetin teko on ehkä yksi hankalimmista yksityiskohdista mitä olen tehnyt. Se tuntuu olevan joka kerta yhtä hankala saada nätiksi.

aada ja nuppu-6

Kaksosten täytekakut olivat painoltaan noin 3,6 kiloa kappaleelta, eli aika reilun kokoisia kakkuja. Ristiäiskakuista oli tarkoitus riittää 55 hengelle ja viestin mukaan kakuista kyllä riitti vieraille ja vielä saivat maistaa molempia makuja.

Muita postauksia

Kirjoita kommentti

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä