kategoriassa Foodlover, Juhlat, Leivonta

Kirahvikakku viidakon värisävyin lähti 1 vuotiaan pojan syntymäpäiville. Poika tykkäsi todella kovin kirahveista, joten tein sellaisen koristamaan tätä supersuklaista 30 hengen täytekakkua.

Kirahvikakkua varten sain aika tarkat tiedot mitä teemaa juhlissa olisi, mutta vapaat kädet toteuttaa tämän teeman ympärille sopivan kakun. Aluksi suunnittelin tekeväni kokonaan sokerimassakakun, mutta sitten tajusin että onhan se järkevämpi tehdä kakun rungosta voikreemipohjainen ja päälle vaan koristeet sokerimassasta. Oli muuten ensimmäinen kerta kun koristelin kakun tälleen hybridityyliin, eli kahdella eri kuorrutteella.

Kirahvikakku viidakon värisävyin synttäreille

kirahvikakku

Pohjaksi kakku sai mehevän suklaakakkupohjan, jonka reseptin löydätkin jo blogista. Reseptiä suurensin sen verran, että voin määrä oli 210g, muut samassa suhteessa. En aivan varma ole monta prosenttia tuota reseptiä suurensin. Näin sain reseptin sopimaan 26 cm vuokaan ja sain sen leikattua neljään noin 1 cm korkeaan kakkupohjaan.

Kirahvikakku sai täytteekseen täyteläisen maitosuklaamoussen. Laitoin osaksi maitosuklaata tummaa suklaata, niin sain siitä täyteläisen ja suklaisemman. Täytettä kakkuun tuli 1700 grammaa, eli todellakin isosta kakusta oli kyse!

Tässä myös ratkaisi se, että aikatauluni kakun täytön ja kuorrutuksen kanssa oli vain kuusi tuntia. Eli kakku piti saada täytettyä sellaisella moussella että se jähmettyy nopeasti ja pystyn koristelemaan kakun samana iltana.

Kirahvikakun koristeet

Kirahvikakun koristeeksi tuli iso kirahvi, jonka tein vähän pehmolelu tyyliin. Eniten aikaa meni naputella pilkut paikalleen. On muuten haastavaa puuhaa kun pilkut tarttuvat sormiin liimasta ja niiden paikalleen saanti on ihan oma hommansa!

Kirahvi sai syliinsä numeron 1 tähtikoristeineen.

Kirahvikakku kuorrutettiin kinuskin värisellä voisokerikreemillä jonka maustoin vaniljalla. Kakun päälle laitoin erilaisia viidakon lehtiä. Käytin olemassa olevia muotteja pääsääntöisesti apuna. Muutamat rosoiset lehdet tein käsin. Onneksi minulla oli jäänyt edellisen viikon Minecraft kakusta erivärisiä vihreitä sokerimassan palasia, niin sain ne tähän hyötykäyttöön.

Viivat lehtiin tein ihan silikonisen muotin avulla. Lehdet ladoin kakun päälle ihan fiilispohjalta, niin että tuli viidakkomainen tunnelma, mutta ettei sokerimassaa ihan hirveän montaa senttiä päällekkäin tulisi.

Pysy mukana Tekila’s Bakeryn menossa seuraamalla Facebook, Instagram ja Pinterest sivuja!

Kokeilitko reseptiä? Käytä hastagia #tekilasbakery somessa, niin löydän sinut!

Muita postauksia

Kirjoita kommentti

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä