kategoriassa Foodlover

Supersankari kakku lähti kuusi vuotiaan pojan synttäreille. Täytekakkua hakiessa mukana oli itse sankari. Hän halusi tulla katsomaan, ketä hänelle tekee syntymäpäiväkakut. Mukava tilanne tässä oli se, että olen tehnyt pojan synttärikakut ainakin neljän vuoden ajalta. Mihin se aika onkaan mennyt? Synttärisankari toivoi kakkuun supersankareita. Sainkin kuvan vastaavasta kakusta, jonka joku muu suomalainen kakkubloggaaja oli tehnyt. Toivottavasti kunnioitin hänen kakkuaan, kun tämän tein. Sen verran hieno kakku kuvassa oli.

Kotona meillä taisteltiin, että Batman tai Spiderman ei sovellu Iron Manin ja Hulkin joukkoon. Ovat erilaisia sankareita ja eri galakseilta. Tähän minulla ei ollut vastaväitteitä, kun minun nuoruudessani sankarit olivat aivan erilaisia. Päätin silti toteuttaa synttärisankarin toiveiden mukaisen kakun. Ehkäpä ensivuonna sitten mennään saman galaksin sankareiden mukaan?

Supersankari kakku

supersankari kakku

Supersankari kakku sai pohjakseen viiden munan sokerikakkupohjan. Täytteeksi laitoin maitosuklaamoussea ja appelsiinimarmeladia. Kakun kuorrutin sokerikreemillä. Koristelua varten olin ottanut lähemmät kuvat Batmanin logosta ja Iron Manin kypärästä. Kuorrutin kakun kolmasosa kerrallaan. Piirsin viivat kakkuun, minkä mukaan kuorrute tulisi kakkuun. Ensiksi laitoin sinisen, sitten punaisen ja viimeisenä keltaisen sokerimassan. Jätin kakun keskelle reunat aavistuksen pystyy, jotta saisin Hulkin nyrkin mahtumaan keskelle. Kun kakussa oli kuorrute kolmella värillä, laitoin saumoihin mustat viivat, jotta kuorrute olisi tasainen.

Aloitin koristelun Batmanista. Tein ensiksi alareunaan vapaalla kädellä kerrostaloja valoineen ja kuun kanssa. Logon tein lähes vapaalla kädellä, vähän mallia otin printatusta kuvasta.

batman logo

Batmanin jälkeen siirryin Spider manin kimppuun. Spider man osa sai seitin päälle. Seitin tein elintarviketussilla. Parhain olisi ollut mustaksi värjätty pikeeri, jotta seitin olisi saanut vähän koholle. Sokerimassalla en seittiä alkaisi tekemään, sen verran aikaavievää saada tarpeaksi ohutta sokerimassaa seitiksi asti. Mietin aluksi laitanko kakkuun Spider manin logon, mustan hämähäkin, mutta päädyin sitten tekemään alkuperäisen kuvan mukaan vain Spider manin maskin.

spider man

Spider manin jälkeen siirryttiin Iron Manin kimppuun. Iron Man oli pienen googlailun pohjalta yleensä saanut maskin “logoksi” vaikka itse logo näytti yleensä olevan tekstiä tai teksti ja jonkunlainen valko-sininen valo. Mikä lie tämä olikaan. Maskin tein vapaalla kädellä, logoa katsoen. Sen verran yksityiskohtainen maski olisi, ettei huumorintaju olisi riittänyt tekemään siitä täysin vastaavaa näin pienenä. Pidin maskia silti onnistuneena. Alareunaan laitoin vain puoliympyröitä puna-keltaisena.

Iron Man logo

Kakun keskelle tuli ansaitusti Hulkin nyrkki. Nyrkki itsessään olisi vaatinut oman aikansa, jotta olisin täysin tyytyväinen ollut. Lopputulokseen olen silti ihan tyytyväinen.

 

 

Muita postauksia

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä