kategoriassa Foodlover

Ystävänpäivä on pian täällä ja nyt on hyvä aika miettiä herkkuja kyseiselle päivälle. Näin nämä ihastuttavat sydänpizzat pinterestissä ja ajattelin jakaa idean teille myös. Sydänpizzat on helppo tehdä, aineet ovat yksinkertaisia mutta ongelmia voi tulla pizzataikinan kaulimisen kanssa. Sydämen muotoisen pizzapohjan tekeminen oli tuskaa! Pohja valui aina ihan epämuodostuneeksi, vaikka kuinka yritin leikata sitä sydämen muotoon. Loppujen lopuksi parhain tapa oli leikata todella iso sydän ja antaa sen vain valua takaisin pieneksi. Sitten tämän pienen sydämen taputtelin käsin oikean kokoiseksi.

ystispizza1

Ystävänpäivän sydänpizzat

Sydänpizzat on tehty rakkaudella. Näin yksinkertaisien pizzojen tekemiseen meni yli vuorokausi, kun rakkaudella tein. Tottakai nämä voi tehdä ilman vuorokauden nostatusta ja bolognesen keittämistä, mutta halusin tehdä jokaisen ainesosan rakkaudella ja ajalla!

Slow food pizzataikina

2 dl kädenlämpöistä vettä
10 g tuorehiivaa
1/2 tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja
1rkl oliiviöljyä
jauhoja leipomiseen

Pizzataikinan pohja on alkujaan Glorian Ruoka & Viini lehdestä.

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Vaivaa vehnäjauhot joukkoon. Vaivaa taikinaa 7 minuuttia käsin. Lisää joukkoon oliiviöljy ja jatka vaivamista kolme minuuttia.  Peitä taikina pyyhkeellä ja nosta jääkaappiin kohoamaan vuorokaudeksi.

 

Hans Välimäen tomaattikastike

Alkuperäisestä reseptistä olen vähän pienentänyt määrää.

4 rkl Oliiviöljyä
2 salottisipulia
4 valkosipulin kynttä murskattuna
300 g miniluumutomaatteja
3 rkl sokeria
1 tl suolaa
1 prk murskattuja tomaatteja
3 rkl tomaattipyrettä
1 dl vettä
4 rkl punaviinietikkaa
1 basilika ruukku

Kuumenna öljy ja lisää joukkoon hienonnetut sipulit. Kuullota pienellä lämmöllä, niin ettei sipulit ruskistu. Lisää joukkoon tomaatit ja sokeri. Keitä neste pois, niin että tomaateista tullut neste on haihtunut ja tomaattikastikkeen alku on “kuivaa”. Lisää tomaattipyre ja murska. Keitä taas nesteet pois niin, että tomaattikastike on “kuivaa”. Lisää etikka ja loput ainekset. Keitä tomaattikastiketta pienellä lämmöllä noin 45 minuutin ajan. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa. Siivilöi kastike haluttaessa. Kastiketta voi laimentaa vedellä, jos näet sen tarpeelliseksi.

Sydänpizzojen muut aineet

Salamia, leikkaa muotin tai saksien avulla sydämen muotoisiksi.
Mozzarellaa

Sydänpizzojen teko

laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen kiertoilmalla ja laita pellit uuniin kuumenemaan.

Kauli yön yli kohonnut pizzatakina jauhoissa leyvksi. Leikkaa isoja sydämiä pizzasta. Sydämet kutistuvat, joten taputtele ne takas isoksi sydämiksi.
Nosta sydämet leivinpaperille ja uuniin noin 5 minuutiksi, niin että pohjat alkavat ruskistumaan. Nosta pelti uunista pois ja levitä pizzojen päälle bolognese, juusto ja viimeiseksi salamin palaset. Nosta pizzat takaisin uuniin noin 3 minuutiksi, niin että pinta saa väriä.

Muita postauksia
Showing 2 comments
  • Paula

    Onpa söpöjä. <3

  • Tekila

    Ja myös ihanan makuisia 🙂

Kirjoita kommentti

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä