kategoriassa Foodlover

Viikonloppuna matkaan lähti kaksi voileipäkakkua. Käytin vanhoja reseptejä,jotka jo löytyvät blogistani. Oma suosikkini voileipäkakuiksi on kylmäsavulohitäytteinen voileipäkakku. Voileipäkakuissa ehkäpä parhainta on niiden koristelu. Harvoin suunnittelen koristelua etukäteen, mikä on harvinaista. Täytekakuissa koko homma lähtee taas liikenteeseen siitä, että suunnitellaan kakku ensiksi. Voileipäkakkujen koristeluun voidaan käyttää lähestulkoa mitä vain. Omat suosikkini ovat erilaiset yrtit, mausteet ja hedelmät. Yleensä laitan koristeluun jotain viitteitä siitä mitä siellä on sisällä. Kylmäsavulohikakkuun esimerkiksi lohta päälle.

kinkkuvoileipakku

Viikonlopun voileipäkakut tein kaksinkertaisilla aineilla. Alkuperäiset ohjeet löytyvät blogistani jo. Kylmäsavulohivoileipäkakku ja pyöreä kinkkuvoileipäkakku. Kinkkuvoileipäkakku oli painoltaan lähemmäs kolmea kiloa. Tarkoituksena oli, että riittää vähintään 20 hengelle. Kylmäsavulohikakun tein sydämenmuotoiseen vuokaan, joka on kooltaan 22 cm halkaisijaltaan. Tein kakun kolmeen kerrokseen, jotta sain tätä herkkua riittämään useammalle hengelle.

Voileipäkakkujen koristelut

kylmsavulohivoileikapakkukoristeet

– Kylmäsavulohta
– Ananaskirsikoita – nämä ovat klassisia koristeita voileipäkakkuun. Sopivat lähestulkoon kakkuun kun kakkuun.
– Villi rucolan lehtiä –  rucolan lehdet ovat nättejä, joten ne sopivat lähes aina koristeluun
– Paahdettu sipuli – tuo vähän väriä kakun alareunaan

kinkkuruusu

– Kinkkusiivuista leikkasin jonkunlaisen kukan kakun keskelle.
– Keskustaksi valikoitui ananaskirsikka. Tiesitkö, että ananaskirsikka on lähempänä tomaattia ja perunaa, kun ananasta tai kirsikkaa?
– Rucolan ja salaatin lehtiä ruusukkeen alle
– Paahdettua sipulia ympärille
– Kakun alareunaan auringonkukan versoja

Muita postauksia

Kirjoita kommentti

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä