kategoriassa Foodlover

Olimme ensimmäistä kertaa Barcelonassa pari viikkoa sitten, joten mitään vanhoja hyväksi havaittuja ruokapaikkoja ei ollut listalla. Ensimmäisenä aamuna Barcelonassa aloin katselemaan google mapsin alueella lähialueen aamiaistarjontaa ja törmäsinkin Brunch and Cake nimiseen paikkaan. Nopsasti sitten lähdimmekin hotellilta kuuden korttelin päähän olevaan aamiaispaikkaan.

Brunch and Cake

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ruokalistaa selaillessa tuli heti tunne, että täältä ei nälkäisenä tai pahantuulisena tule lähdettyä. Ruokalistalla oli mitä mielenkiintoisempia aamiaisia ja suurimmaksi osaksi ruokien nimet sisälsivät sesonki ja luomu sanat. Selkeästi täällä paikassa arvostetaan hyviä raaka-aineita.

Saimmekin hetken odoteltua eteen luomupavuista tehdyt latet.  Minulle lämmin, miehelle jäinen versio. Tilasin myös lautasellisen sesongin hedelmiä, jotka sulivat suuhun. On se vain eri saada samassa maassa kypsynyttä melonia, kun matkalla pimeässä laivassa kypsyneitä, mitä meillä Suomessa on tarjolla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pääruoaksi tilasin belgialaisen vohvelin päällä olevan egg benedictin, jonka oheen oli laitettu lohta. Päällä oli vihreäksi värjätty hollandais kastike. Voin kertoa, tämä oli täydellinen egg benedict. Jokainen suupala oli sinfoniasta seuraava suussani.  Makea vohveli, suolainen lohi ja valuva kananmuna toivat taivaallisen pyhän kolmion jokaiseen suupalaani. Ohessa oli vuonankaalisalaattia, rusinoita ja kirsikkatomaattia tuomassa vähän kevennystä suupalojen väliin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tältä näyttää täydellinen egg benedict sisältä. Munat olivat vapaan kanan munia ja kooltaan olivatkin XL vähintään, jos ei enemmän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mieheni tilasi saman setin, mutta kalkkunalla. Tämäkin oli hyvä, koska maistoin tämän itse seuraavana päivänä.

Jälkkärinä, otimme seuraavana päivänä pannukakut puokkiin, mutta siitä en saanut suoraan paistavan auringon takia minkäänlaista kuvaa.

Suosittelen Barcelonan matkailijalle tätä paikkaa tesetattavan! Noin 15 euroa nenältä maksaneella aamiaisella selvisimme molemmat usean kilometrin kävelyn helteessä mahat täytenä aina iltapäivään asti.

Brunch and cake nimessä vilahtaa sana cake, mutta ruokalistalla ei ainakaan aamiaisella ollut kakkuja tarjolla. Tai sitten missasin tämän hienouden kokonaan. Kävin sisällä vilkaisemassa miltä siellä näytti ja näin kyllä tiskillä todella tyylikkään näköisiä kakun palasia. Laittakaahan minulle viestiä, jos olette käymässä paikalla, että miltä kakut maistuivat!

Brunch and Cake löytyy osoitteesta C/Enric Granados, 19 (Barcelona)Spain

Muita postauksia

Kirjoita kommentti

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä