kategoriassa Foodlover, Leivonta

Piparinmakuinen kakkupohja saa täytekakun maistumaan jouluiselta. Lisää täytteeseen kinuskia, maistat raa’an piparikakkutaikinan täytekakussa!

Piparinmakuinen kakkupohja tuo jouluisen maun täytekakkuun. Käytin tätä kakkupohjaa talvisessa kakussa, jonka tein pikkujouluihin. Alkujaan kakkupohjan resepti on Kakkukatrilta, mutta resepti piiloutuu sen verran hyvin koko reseptin joukkoon niin näin parhaaksi nostaa piparinmakuisen kakkupohjan jalustalle. On meinaan sen verran monikäyttöinen pohja näin joulun alla!

Piparinmakuinen kakkupohja tehdään sokerikakkupohjan tapaan, mutta joukkoon lisätään kiehuvaa vettä ja kuumaa rasvaa. Jauhojen joukkoon käänellään perunajauhoja ja piparikakkumaustetta. Pohjaa voi myös maustaa itse lisää. Jos sinulla on esimerkiksi luotto piparikakkupohja, laita sen mausteseosta tähän vastaava määrä.

Piparikakkupohjan täytteeksi kannattaa laittaa yhtenä täytteenä pehmeää kinuskia. Pehmeä kinuski yhdistettynä piparinmakuiseen kakkupohjaan tuo raa’an piparkakkutaikinan maun! Se vasta mahtava maku onkin.

Piparinmakuinen kakkupohja tuo joulun tuntua täytekakkuun

piparinmakuinen kakkupohja

“Piparkakkupohja” löytyy siis tästä talvisesta kakusta, jonka makuina on vaniljamousse, kinuski ja puolukka. Pohja sopii aivan tajuttoman hyvin tähän kakkuun, mutta näen sen muokkautuvan muihin täytteisiin sopivaksi myös.

Piparinen kakkupohja on kypsänä vähän vaalean piparitaikinan värinen. Mausteet ja voi tuovat kakkupohjaan vähän väriä, ettei se ole aivan yhtä vaalea mitä normaali sokerikakkupohja on. Kakkupohja kypsyy uunissa vähän normaalia sokerikakkupohjaa kauemmin.

Lue piparinmakuisen kakkupohjan ohjeet ja vinkit täytteistä ->

Piparinmakuinen kakkupohja
Rate this recipe
1suosio

Valmisteluaika: 15 minuuttia

Paistoaika: 35 minuuttia

Kokonaisaika: 50 minuuttia

Astia: 22 cm vuoka

Piparinmakuinen kakkupohja

Ainekset

    Pohja:
  • 4 L-koon kananmunaa
  • 2 sokeria
  • 5 rkl kiehuvaa vettä
  • 85 g kuumaa sulatettua voita
  • 2,8 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 dl perunajauhoja
  • 1 tl leivijauhetta
  • 1,5 tl piparkakkumaustetta
  • 0,5 tl kanelia

Ohje

    Esivalmistelut:
  1. Laita 22 cm irtopohjavuokaan leivinpaperi pohjalle ja reunoille. Lämmitä uuni 175 asteeseen.
  2. Pohjan teko:
  3. Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kiehuva vesi pikkuhiljaa munasokerivaahtoon, kokoajan vatkaten. Lisää kuuma rasva ja sekoita sen verran että rasva on sekoittunut. Lisää toisiinsa sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi taikinaan nostellen lastalla
  4. Paista 175-asteessa noin 35 - 45 minuuttia, paistoaika riippuu uunista. Normaaliin sokerikakkupohjaan verrattuna tämä paistuu vähän hitaammin. Tarkista kypsyyttä tarvittaessa cocktail-tikulla.
Recipe Management Powered by Zip Recipes Plugin
https://www.tekila.fi/piparinmakuinen-kakkupohja/

Piparkakkumausteinen kakkupohja maistuisi jouluiselta esimerkiksi näiden täytteiden kanssa:

Pysy mukana Tekila’s Bakeryn menossa seuraamalla Facebook, Instagram ja Pinterest sivuja!

 

Muita postauksia
Showing 2 comments
  • Tita

    Tämä pitää testata! Ei ole ikinä tullut mieleen laittaa kakkupohjaan piparkakkumaustetta,, mjutta ideahan on vallan mainio.

  • Tekila

    Suosittelen! Kinuskin kanssa maistuu ihan raa’alta piparkakulta 🙂

Kirjoita kommentti

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä