kategoriassa Foodlover

Olen ymmärtänyt vasta vanhemmalla iällä, että kirsikat ovatkin oikeasti hyviä. Ensikosketus kirsikoihin on ollut lapsuudessa, kun jossain juhlissa on tarjottu täytekakkua missä on ollut sokeriliemessä lilluneita kirsikoita koristeena. Yh, ei ihme että meni vuosia ennenkuin uskalsin uudestaan kirsikkaan sotkeutua. Tein ensimmäistä kertaa kirsikkapiirakan, eikä jäänyt viimeiseksi kerraksi!

Kirsikat ovat kyllä parhaimmillaan tuoreena. Kirsikkapiirakkaan laitetut kirsikat maistuivat todella paljon erilaisemmalta mitä tuoreat kirsikat. En oikein voinut ymmärtää aluksi, miten maku voi uunissa noin paljon muuttua.

Kirsikkapiirakka sopii näin kesän aikana esimerkiksi vieraille tarjoiltavaksi, se on nopea tehdä. Tein kirsikkapiirakan osissa, tein pohjan edellisenä iltana jääkaappiin valmiiksi,niin että olin taputellut sen vuokaan jo. Piirakkapohjasta tuli näin ihanan rapea ja helposti leikattava.

Kirsikkapiirakka

kirsikkapiirakka-1

Tein kirsikkapiirakan K-Ruoka sivuston reseptin kautta. Löysinkin reseptin alkujaan Twitteristä. Olin tekemässä mansikka-murupiirakkaa, mutta tätä piirakkaa kehuttiin sen verran, että vaihtui reseptikin lennossa tähän.

Vilkaise resepti täältä ->

Kirsikkapiirakka
Rate this recipe
19suosio

Valmisteluaika: 15 minuuttia

Paistoaika: 30 minuuttia

Astia: 24 cm piirakkavuoka

Annoskoko: 10 palasta

Kirsikkapiirakka

Ainekset

    Pohja:
  • 75 g Leivontamargariinia tai voita
  • 1/2 dl sokeria
  • 1 kananmuna
  • 1,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vanilliinisokeria
  • Täyte:
  • n. 350 g tuoreita kirsikoita
  • 150 g ranskankermaa
  • 2 kananmunaa
  • 1/2 dl sokeria
  • 1tl vanilliinisokeria
  • 2rkl sitruunanmehua

Ohje

  1. Pilko kirsikat ja poista niistä kivet.
  2. Vaahdota margariini (tai pehmeä voi) ja sokeri. Vatkaa joukkoon kananmuna.
  3. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vanilliinisokeri yhteen. Lisää jauhoseos taikinan joukkoon. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja hieman reunoille.
  4. Jos teet piirakan vasta seuraavaksi päiväksi, nosta nyt piirakka jääkaappiin peitettynä.
  5. Levitä kirsikat taikinan päälle. Sekoita ranskankerman joukkoon munat, sokerit ja sitruunanmehu. Lusikoi seos piirakan päälle.
  6. Paista piirakkaa 175 asteessa uunin keskitasolla 30-35 minuuttia.
Recipe Management Powered by Zip Recipes Plugin
https://www.tekila.fi/kirsikkapiirakka/

Jos haluat makuelämyksestä vielä kattavamman, vatkaa vaahtoutuvaa vaniljakastiketta oheen. Toimii, voin kertoa!

kirsikkapiirakka-3

Muita postauksia

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä