kategoriassa Foodlover

Hempeä keijukakku lähti Ellenille viikonloppuna. Kakun koristeluksi toivottiin keijua, hempeitä kukkia ja perhosia. Alareunaan tein vähän vaaleamman vaaleanpunaisen rusetin. Täytekakku sai pohjakseen neljän munan sokerikakkupohjan ja täytteeksi valkosuklaamoussea ja mansikoita. Koristelusta tuli minun mielestäni todella ihana. Koristelu jatkui 2/3 osaa kakun reunoihin, joten kakussa oli ihasteltavaa usealta reunalta.

Hempeä Keijukakku
keijukakku-3

Keijukakku sai pohjakseen sokerikakkupohjan, tein vain neljän munan kokoisen kun tarkoituksena oli riittää noin 10:lle hengelle. Täytteenä näin kesäsin on mukava käyttää tuoreita marjoja ja tähänkin kakkuun meni tuoreita mansikoita valkosuklaamoussen oheen. Kakun kuorrutin sokerikreemillä ennen koristelua.

keijukakku-3

Keijun kuvan printtasin googlen kuvahausta. Laiton sokerimassan oheen vähän kukkamassaa, jotta sain koristeesta vahvemman. Sokerimassakeiju pitää antaa kovettua kunnolla ennen kakkuun kiinnitystä. Kiinnityksessä kannattaa käyttää liimaa vain vähän, ettei sokerimassakoriste pehmene liikaa ja murru. Alareunaan tein vaaleanpunaisen reunusnauhan ja siihen rusetin. Lehtiä ja ruohoa varten värjäsin sokerimassaa mintunvihreäksi. Kukat tein muotilla etukäteen. Sienet tein käsin, niissä kannattaa valkoisen jalkaosan antaa jähmettyä ennen lakin laittoa, muuten lakki painaa sienen kasaan. Teksti on tehty muotin avulla.

keijukakku-5

keijukakku-6

 

Muita postauksia

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä