kategoriassa Foodlover

Saimme kunnian muutamien bloggaajien kanssa päästä tutustumaan Samsungin tuplauuniin. Kutsun saatuani mietin pelonsekaisin tuntein uskallanko lähteä viettämään 13 muun bloggaajan kanssa kokkisotaa jossa kaikki vielä kuvataan! Hetken mietittyäni rohkaistuin, sen verran hyvä fiilis jäi Blogiringin tupareista. Siellähän olisi vain samanhenkisiä ihmisiä mitä minä ja kivaa tulisi varmasti, kunhan vain alkujännityksestä selviäisin!

Samsungin tuplauunin ominaisuuksista on tehty kattava Youtube video, joka kannattaa katsoa, että saa jonkunlaisen kuvan tästä mahtavasta uunista. Video kun kertoo enemmän mitä tuhat sanaa ja kuvaa! Samsung uunin testausprojekti tuli minulle oivaan saumaan, koska olin vaihtamassa uunia kotiini. Pääsin sopivasti tutustumaan tähän uuteen tekniikaan ennenkun päättäisin minkä uunin kotiini tilaisin.

Alkumaljojen jälkeen saimme maistella Akseli Herlevin tekemiä herkkuja.

alkupalat2

alkupalat

Samsung tuplauunin esittely

Akseli Herlevi esittelee Samsung tuplauunin ominaisuuksia.                 Kuva Satu Kemppainen

Kun herkut oli maisteltu päästiin itse asiaan, Akseli esitteli meille uunin ominaisuudet. 13 bloggaajaa katsoivat silmät suurina mitä kaikkea uunista löytyisikään. Ja niitä ominaisuuksiahan oli ja paljon. Löytyi höyrytystä, grillivastusta, normaalia uunia, ala- ja ylälämpöä  ja kiertoilmaa. Ajatuksissa vain vilisi, mitä näitä ominaisuuksia voisikaan käyttää leivonnassa, vielä niin että kahta eri ominaisuutta voi käyttää samaan aikaan. Uuniin saa sisälle lämpölevyn, jolla voi jakaa uunin kahtia. Toisella puolella voi alkaa höyryttämään ja toisella vaikkapa grillaamaan. Höyrytys oli kyllä mitä mahtavin ominaisuus, siitä alempana vähän enemmän!

Ominaisuuksia oli toden totta uunissa paljon, mutta kävin selaamassa Samsungin tuplauunin kotisivuilta uunin käyttöohjetta. Uunissa on mahdollisuus käyttää valmiita ohjelmia, eli välttämättä ei tarvitse tietää mitä ominaisuutta uunista kannattaa käyttää. Valitsee vain ohjelman mikä sopii tarkoitukseen!

Alkuruokaan käytimme uunin ominaisuuksista grillivastusta. Grillasimme leipää ja sientä, jotta saimme ne rapeiksi.

alkuruokakisa

Paahdettua portobellosientä ja patonkia. Rucola salaattia parmesan lastuilla.

Pääruoassa käytimme ehkäpä mahtavita ominaisuutta; höyrytystä! Ajatustasolla kuulosti jo pelottavalta, todellako laitan vettä uuniin? Siis kaadan sitä astiaan mikä menee uunin sisälle? Todella, näin tehdään. Uuniin voidaan lisätä noin litra vettä ja sen saa otettua pois kun kokkailu on ohi. Höyrytyksen avulla tehtiin kokkisodassa mm. lohta ja parsaa.

Blogitapahtuma; Helsinki

Höyrytettyä lohta kapriksella. Parsasalaattia ja kukkakaalipyrettä.  Kuva Satu Kemppainen

Lohi on kyllä parhaimmillaan höyrytettynä. Samoin se on todella nopea tehdä. Kokkisodassa lohi oli tehty niin, että se käärittiin leivinpaperiin ja laitettiin uuniin noin 10 minuutiksi. Lohi valmistuu niin nopsaa, että  kannattaa välillä vilasta sitä, ettei mene ylikypsäksi. Ylikypässä lohessa valkuainen irtoaa, eli lohen päällä on valkoista. Tosin tällöinkin lohi on maukasta, koska se on höyrytetty eli ei pääse kuivahtamaan!

Kokkisodan viimeisimmässä osassa oli jälkiruoka. Itse pääsin tekemään Jälkkäriä Pullahiiren Tarun kanssa. Kisan alussa  pääsimme maistelemaan jälkkäriä saimme selville suurimman osan ainesosista mitä herkkuun meni. Tehtävää helpotti myös se, että näimme kaikki tarvikkeeet jota jälkiruokaan oli käytetty. Keittiössä siis ei ollut mitään ylimääräistä mitä emme tarvitsisi. Tämä helpotti, koska itse reseptejä me emme saaneet!

jälkkäri

Kirsikoita ja mascarbonevaahtoa

Jälkkärin teimme tällä reseptillä, jonka Tarun kanssa kehitimme kokkisodan tiimellyksessä. Tästä jälkkäristä riittää kahdelle.

Kirsikkahilloke:
noin 2 dl kirsikoita
1 kanelitanko
1 dl vettä
0,5 dl sokeria
(punaviiniä loraus)

Ota kirsikoista kivet pois ja pilko ne palasiksi. Laita kattilaan vesi, sokeri ja kanelitanko. Keitä kirsikoita noin 15 minuuttia. Kirsikat kuuluisi pehmentyä, ei mennä hilloksi asti.

Keksimuruset:
1 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhoa
0,5 dl kaakaojauhoa
0,5 dl sokeria
50 g voita

Sulata voi. Sekoita kuivat aineet yhteen ja kaada voin sekaan. Kääntele puulastalla tasaiseksi. Lopussa kannattaa ihan kädellä sekoittaa tasaiseksi. Murusta massa pellin päälle ja nosta uuniin 225 asteeseen. Tässä käytimme ihan normaalia uunia, loppuvaiheessa voi laittaa myös grillivastuksen hetkeksi päälle että saa rapeutta vieläkin enemmän. Annoimme murusten olla uunissa noin 15 minuuttia, välillä käännellen. Kun keksi viilentyy, se rapeutuu enemmän, joten älä polta sitä grillivastuksella!

Mascarbonevaahto:
200 grammaa mascarbonea
0,5 dl kuohukermaa
puolikkaan vaniljatangon siemenet

Vatkaa mascarbone ja kerma vaahdoksi.

Kokoaminen:

Tee lusikoiden avulla mascarbonevaahdosta nätit pallot. Levitä ympärille kirsikkaa ja keksimurusia.

Samsungin tuplauuniin tutustuminen ja Kokkisota olivat kyllä hauska kokemus! Leikkimielisen kisan voittajiksi selviytyi meidän tiimi! Alkuperäiseen jälkiruokareseptiin verrattuna unohdimme punaviinin kirsikoista. Tätä emme maistaneet ollenkaan liemestä, joten ilman sitäkin tämä herkku on mahtavaa 🙂

Blogitapahtuma; Helsinki

Kokkisota tiimimme vetäjä Natalia Whitetrasdisease blogista.           Kuva: Satu Kemppainen

Tapahtuma oli mahtava kokemus! Toivoisin todella että saisin tuplauunin itselleni kotiin, mutta valitettavasti uunini maksimileveys pitää olla 50 cm, tämä on 60 cm leveä joten se ei mahdu keittiööni! Ehkäpä seuraavaan keittiöön sitten! Uuni on hinnaltaan noin 850 € luokkaan, joten se on ihan kohtuullinen hinta perheeseen jossa tehdään paljon ruokaa kotona. Uunissa on myös höyrypuhdistusominaisuus, joka varmasti helpottaa uuniin siivoamista. Itseäni ainakin inhottaa jo ajatustustasolla uunin hinkkaaminen karhunkielellä.

Kotiläksyksi saimme miettiä mitkä kaksi reseptiä tekisimme uunissa saman aikaisesti, jos saisimme itse päättää reseptit. Itsehän luonnollisesti valitsin vain herkkuja, ei meillä mitään muuta syödäkkään 😉

Nopea marjapannari

marjapannari

Nopea marjapannari

Taikina:

  • 4 munaa
  • 3 dl maitoa
  • 1 dl kuohukermaa
    (neste voi olla myös täysmaitoa, kermaa
    kokonaan tai vaikka vain maitoa)
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl vaniljasokeria
  • ripaus suolaa
  • noin 1,5 dl marjoja
    esim. mustikoita ja vadelmia

Sekoita munat ja neste keskenään. Sekoita kuivat aineet keskenään ja yhdistä se nesteeseen samalla vatkaten. Kaada taikina 23 x 28 cm vuokaan (esimerkiksi lasagnevuokaan). Paista 225 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia.

Marjakinuski:

  • 0,5 dl fariinisokeria
  • 50 grammaa voita1 dl marjoja
    (esim. mustikoita ja vadelmia)

Sulata voi pannulla. Lisää fariinisokeri joukkoon. Kun kinuski on muuttunut kullanruskeaksi kaada joukkoon marjat ja lämmitä noin 1-2 minuuttia.

Kokoaminen:
Pannaria pari palasta, jäätelöä pallo ja marjakinuskia päälle.

Toisena herkkuna on piirakoista lempparini.

Punaviinimarja-persikka piirakka

punaviinimarja

Pohja:

  • 1 kananmuna
  • 0,75 dl sokeria
  • 2 dl jauhoja
  • 0,5 dl kaurahiutaleita
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 0,5 dl sulaa voita tai juoksevaa margariinia
  • 100g kermaviiliä

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sipaise voita piirakkavuokaan. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne munavaahtoon vuorotellen voin kanssa. Sekoita kermaviili lopuksi joukkoon. Taputtele taikina vuoan pohjalle lusikan avulla.

Täyte:

  • 100 g kermaviiliä
  • 2 munaa
  • 0,5 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 150 g rahkaa
  • persikkaa
  • punaviinimarjoja

Sekoita täytteen ainekset yhteen ja kaada vuokaan. Pilko persikat viipaleiksi. Ripottele persikat ja punaviinimarjat täytteen päälle. Paista piirakkaa 200 asteessa noin 20-25 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt.

Tämä blogipostaus on tehty yhteistyössä Samsungin ja Blogiringin kanssa.

blogirinki_logo_200px

Samsung Facebook sivut 

Samsung tuplauunin kotisivut

Samsung tuplauunin Youtube video

Kuvat ilman allekirjoitusta: Satu Kemppainen

Muita postauksia
Showing 4 comments
  • Heidi

    Minuakin inhottaa uunin pesu siinä määrin, että suorastaan hävettää millaisessa kunnossa vain 2 vuotta vanha uunini on 🙂 Ja höyrytys ois aika kiva ominaisuus!

  • Tekila

    Mun edellisessä kaasu-uunissa oli mahdollisuus höyryttää, kun oli liekki levyn alla! Vettä vain uuniin ja se höyrysty itsessään. Oli kyllä mahtava tapa siivota uuni!

  • Nanna

    Hah hah, sinut on linkitetty samsungin sivuilla suoraan tequila pulloon!
    Oli kiva tutustua!

  • Tekila

    Hah! Johan on.

Kirjoita kommentti

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä