kategoriassa Foodlover

Juhannus suhahti vauhdilla ohi. Tarkoituksenani oli tämä laittaa juhannuksena jo blogiin juhannusterveisten kanssa, mutta juhannus menikin ihan levossa, myös blogin osalta. Käteni ovat taas vähän huonompaan päin ja välttelin kaikkea rasitusta. Kakku sen sijaan syntyi ja tämän blogin ensimmäinen naked cake. Jännitin juhannusviikolla kovin, että saankohan suomalaisia mansikoita kakkuun, kun ei meillä Helsingissä ole missään vielä suomalaisia mansikoita näkynyt. Mummu osasi kertoa, että kyllä Urjalassa on ollut jo viikon verran tarjolla mansikoita. Ei huolta siis, vaan kakun tekoon!

Tein juhannuskakkuun mansikkaisen sokerikakkupohjan. Pohja jäi vähän hailakan makuiseksi yksistään, mutta potentiaalinen kehityskohde mahdollista tulevaisuutta varten.

Mansikkainen naked cake

mansikka naked cake

Pohja on tehty 18 cm vuokaan, jossa se kohoaa ehkä aavistuksen korkeaksi. Parempi olisi käyttää 20 cm irtopohjavuokaa.

Mansikkakakkupohja

3 suurta munaa
3 1/2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 1/2 tl leivinjauhetta
1 dl mansikoita
1/2 dl vettä

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vuoraa vuokien pohjat leivinpaperilla ja tarvittaessa myös reunoilta.

Vatkaa kulhossa munat ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi.

Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe

Soseuta mansikat sileäksi soseeksi. Sekoita soseeseen vesi ja kuumenna seos kattilassa.

Siivilöi jauhot muna-sokerivaahdon joukkoon kolmessa erässä- Sekoita muutaman kerran jokaisen lisäyksen jälkeen.

Lisää mansikkasose ja sekoita varovasti tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina kakkuvuokiin.

Paista pohjaa noin 30 minuuttia tai enemmän, riippuen uunista. Tarkista kypsyys tikulla. Anna pohjan jäähtyä hetki vuoassa ja kumoa se sen jälkeen ritilälle ja anna jäähtyä kokonaan.

Anna kakkupohjan vetäytyä yön yli ennen täyttöä.

Mascarbonevaahto ja mansikat

250 g mascarbonea
4 dl kermaa
vaniljasokeria

mansikoita

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon mascarbone ja vaniljasokeri. Vatkaa vaahto kovahkoksi, niin että se pitää muotonsa.

Leikkaa mansikat viipaleiksi.

Mansikkainen naked cake koristelu

Leikkaa kakkupohjat tasaisiksi kerroksiksi. Riippuen miten pohjat kohosivat, leikkaa joko kahteen tai kolmeen kerrokseen.

Laita pohjalle tasaisin kerros, kostuta tarvittaessa esimerkiksi vaniljamaidolla. Laita reunuskalvo pohjan ympärille, tai kokoa ilman reunuskalvoja. Laita mansikoita tasaisesti kakkupohjan päälle, sen jälkeen osa mascarbone-kermaa. Jatka kokoamista niin kauan, kunnes täyte ja pohjat loppuvat.

Anna kakun vetäytyä vähintään kaksi tuntia ennen tarjoilua. Koristele mansikoilla.

naked cake-4

Kakussa käytetyt syötävät kukat on kerätty mummolan takapihalta. Koristeena oli orvokkeja ja metsämansikan lehtiä ja kukkia.

Muita postauksia
Showing 2 comments
  • Sari

    Niin kaunis ja täytyy sanoa, että ihan huippu hienot kuvat 🙂

  • Tekila

    Kiitos, kuvat olivat kyllä onnistuneita! Ihmeitä saa aikaiseksi ihan auringonvalossa 🙂

Kirjoita kommentti

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä