kategoriassa Foodlover

Värikäs autokakku lähti Filipin 1 vuotis synttäreille. Täytekakun päälle laitettiin pystyssä oleva 1:nen, jonka kanssa en saanut kuvaa otettua. Tästä autokakusta tuli kyllä mukava fiilis. Kakussa on käytetty paljon värejä ja helppoja muotoja. Pallonauhaa tehdessä meinasi usko jo loppua, kun palloja tarvittiinkin enemmän kun kymmenen.

Filipin autokakkua suunniteltiin muutaman mailin verran. Pyydänkin yleensä tilaajaa lähettämään muutamia kuvia esimerkiksi Pinterestistä tai muusta vastaavasta palvelusta otettuna. Saan kuvien pohjalta helpommin mielikuvan minkälainen kakku olisi mieleinen.

Värikäs autokakku
värikäs autokakku2

Värikäs autokakku sai viiden munan sokerikakkupohjan pohjakseen. Täytteenä kakussa on vadelmamousse ja mustaherukkamousse. Laitoin oheen vielä marjasattumia. Marjoina käytin suomalaisia marjoja, joten ylimääräistä kiehautusta ei tarvinnut tehdä. Mustaherukat olivat luomuja, joten maultaan ne olivat niin makeita, ettei sokeria tarvinnut sen suuremmin joukkoon laittaa.

Värikäs autokakku koristeluineen

värikäs autokakku1

Autokakku sai koristeekseen alareunaan palloreunuksen erivärisistä sokerimassan palasista. Punnitsin vaa’alla pallot suunnilleen 7 gramman painoisiksi, mutta vaaka ei hirveän tarkka ole ja kokoeron näkyy. Onneksi se vain tuo tunteen että kakku on käsin tehty.

Kakun ympärille tein autoja ihan vapaalla kädellä, sen suuremmin mittaamalla tai pohtimalla onko mittasuhteet kunnossa. Keltainen esittää linja-autoa, muut taas henkilöautoja. Täytekakun päälle laitoin onnittelutekstin, joka jäi vähän lyhyemmäksi  mihin alunperin tähtäsin.

Muita postauksia

Kirjoita kommentti

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä