kategoriassa Foodlover

Pipsa possu täytekakkusarja saa jatkoa. Tällä kertaa tilaajana oli Italialainen mies, joka tilasi tyttärelleen synttärikakkua. Tytär oli seurannut alkuperäisellä kielellä, italiaksi sarjaa. Minulle osattiin kertoa, että tämä on suosittu lastensarja Italiassa.

Olisin jo halunnut tehdä Pipsan pomppimaan kuralätäkköön, mutta tällä kertaa pyydettiin mahdollisimman sama kakku, minkä olin jo aikaisemmin tehnyt. Sopihan se näinkin, tottakai.

Pipsa Possu täytekakku
peppa pig-4

Pohjaksi tehtiin 6 munan sokerikakkupohja. Täytteeksi täytekakku sai maitosuklaa ja valkosuklaamoussen. En olekkaan kahden suklaan moussekakkua toviin tehnyt. Yleensä on aina toisena joku marjaisa mousse.

Koristelu oli sovittu jo yksityiskohtaisesti, joten suurin haaste oli vain saada teksti oikein täytekakkuun. Tovin sitä tavasin. Hetken mietin, että olisinko kirjoittanut tekstin kakkuun, mutta maalaamalla ei suuremmin “kumiteta” eli kerralla oikein tai joudutaan tekemään suurempia korjauksia. Muotin avulla homma onnistui helposti ja kuivahtaneita kirjaimia pystyi mallailemaan kakkuun ja tarpeen tullen siirreltyä.

Kakkualusta jäi sen verran pieneksi, niin tällä kertaa kukat menivät kakun alareunaan. Alkuperäisessähän ne oli osittain kakkualustalla.

peppa pig-3

Muita postauksia

Kirjoita kommentti

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä