kategoriassa Foodlover

Baby shower -täytekakut ovat muutamien vuosien aikana rantautuneet Suomeen. Muutamat olen jo itsekin tehnyt ja nyt pääsin taas tekemään masukakkua. Baby shower -kakut ovat lemppareitani, niistä saa koristeltua niin erilaisia ja niihin saa tarpeen mukaan paljon yksityiskohtia. Tällä kertaa mentiin ihan yksinkertaisesti ja hempeästi. Ainoat koristelut olivat pitsireunukset rintojen ympärille.

Mikä on Baby Shower -juhla?

Baby shower -juhlassa on tarkoitus juhlistaa tulevan äidiksi tuloa. Juhla on kotoisin Amerikasta. Juhlat järjestää yleensä raskaana olevan läheinen ystävä. Juhlissa on ennenkaikkea tarkoitus hemmotella tulevaa äitiä, mutta ohessa voi olla myös ohjelmaa ja esimerkiksi erilaisia pelejä. Peleissä voidaan arvuutella tulevan vauvan mittoja, nimeä, painoa ja esimerkiksi syntymäpäivää tai -aikaa.

Baby shower -juhlan tarjoiluksi sopii hyvin esimeriksi täytekakku, jonka sisus on värjätty tulevan vauvan sukupuolen mukaan.

 

Baby shower -täytekakku

masu sivulta

Baby shower sokerikakkupohja on tehtynä 33 cm x 27 cm suorakaiteenmuotoiseen reunusvuokaan. Kannattaa mitata omien kuppien mukaan täytekakun koko. Minulla on käytössä Ikean pienet jälkiruokavuoat ja yksi metallinen vatkauskulho. Minulla meni tämän kokoiseen täytekakkuun 9 L munaa. Kakkupohjasta jää vähän yli kun osat on leikattu. Niistä voi tehdä esimerkiksi cake popseja.

Baby shower täytekakkuun meni väliin valkosuklaamoussea extra valkosuklaarouheella ja vadelmilla. Tein valkosuklaamoussen 1,5 kertaisena. Täytettä jäi vähän yli, mutta sen voi hyödyntää ylijääneen täytekakkupohjan kanssa ja tehdä valkosuklaa cake popseja oheen!

baby shower 1  baby shower

Koristelussa käytin valkoista Sattinaa, jota värjäsin vaaleanpunaiseksi Wiltonin pastavärillä. Väriä tarvitsi vain tipan, että sain sen jätettyä hempeän vaaleanpunaiseksi. Ihonvärin tein valkoisesta Sattinasta johon laitoin oheen Wiltonin ruskeeta ja ihon väriä. Ihon värin tekemisessä menee hetki, jotta saa sopivan sävyistä. Vauvan ihoa tehdessä laitan vielä tipan vaaleanpunaistakin väriä.

Ruskea nauha on tehty Renesawin suklaamassalla. Leikkasin noin 3 cm leveää nauhaa, jota rypytin reunoille. Päälle laitoin vielä ohuen nauhan. Rintojen väli jäi aavistuksen avonaiseksi, kun en ymmärtänyt valkoista massaa laittaa kapenemaan rintojen keskustaan kohti. Onneksi sain koristelulla rintaväliä vähän pienemmäksi.

tissit

 

Muita postauksia

Kirjoita kommentti

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä