kategoriassa Foodlover

Viikonloppuni sisälsi tällä kertaa usean eri täytekakun tekemisen, jotka kaikki olivat lapsille suunnattuja. Lapsille on ihana tehdä kakkuja, ei tarvitse väreistä tinkiä! Tällä kertaa aiheena oli hiekkalaatikkokakku. Kakkuja oli itseasiassa kaksi, mutta teen niistä erilliset viestit koska niistä tuli aivan erilaiset. Aihe oli itsestään aika helppo, mutta näin mielessäni vain tylsän hiekan värisen laatikon muutamalla lelulla. Loppujen lopuksi toteutin tämän kakun juuri niin, miltä hiekkalaatikko näyttää, tai ainakin näytti minun lapsuudessani.

Hiekkalaatikkokakku sai reunakseen puulaudat, jotka tein puulaudan näköisiksi värjäämällä niitä liukuvärein, tästä on tutoriaali alla. Puukuvio on tuttu arkkukakusta, mutta silloin en sen suuremmin näyttänyt miten se tehdään. Oli vähän muuta hommaa silloin 😉

hiekkalaatikkokakku

Hiekkalaatikkokakku piti sisällään…

Pohjaksi tein neliön muotoisen sokerikakkupohjan viidellä munalla. Kakun täytin mango-valkosuklaamoussella. Tämä mousse oli minulle uusi tuttavuus. Maku on raikas ja aika makea, vaikka en lisännyt siihen yhtään sokeria. Sopii hyvin lasten kakkuihin. Hapokkuutta saisi kivasti esimerkiksi vadelmilla, jos olisi tarve.

Hiekkalaatikkokakun koristelu

Hiekkalaatikkokakun päällystin beigellä sokerimassalla. Tein sokerimassan ruskeasta ja valkoisesta sokerimassasta johon lisäsin vähän ruskeaa pastaväriä. Hiekaksi valikoin kaurakeksit. Sivelin kakun pinnan elintarvikeliimalla, joka piti vähän paremmin hiekan paikallaan.

Hiekkalaatikkoon tein muutamat lelut sokerimassasta. Tähti, perhonen ja sydän ovat hiekkakakkumuotteja, tai yrittävät olla niitä. Ämpäri ja auto ovatkin taas vähän tutumpia leluja hiekkalaatikolle. Tekstit painoin muotilla.

Puukuvion tekeminen

Puukuvio tekeminen ottaa oman aikansa, joten sitä ei kannata alkaa tekemään jos koristeluaikaa on noin tunti. Sitä ei myöskään voi oikein tehdä etukäteen. Laudat ovat helpompi painaa kakun pintaan kiinni, jos ne ovat vielä pehmeitä.

maalausPuukuviota varten tarvitaan maalausvälineitä ja alkoholia. Valitse käyttöön mahdollisimman vahva alkoholi, jotta se haihtuu pois koristeista. Ruskean sävyjä voi olla enemmänkin, riippuen minkälaisen puun haluat tehdä. Itse oikaisin ja käytin vain yhtä väriä, josta tein muutamaa sävyä.

laudat1Kauli ruskeasta massasta lautoja. Suosittelen telemään ruskean sävystä vähän vaaleamman. Se tummenee maalaamisen ohessa.  Nosta laudat jähmettymään jääkaappiin.

laudat2Kun laudat on leikattu, vedä niihin jollain työkalulla viiltoja ja oksan paikkoja. Itse tein viillot ihan vapaalla kädellä, sen suuuremmin suunnittelematta.

laudat3Maalaa tumman ruskealla, ilman ohentamista oksanpaikkoja ja viiltoja lautoihin. Nosta jääkaappiin muutamaksi minuutiksi jähmettymään.

laudat4Maalaa laudat ohennetulla ruskealla värillä. Käytä isoa sutia ja maalaa laudat pitkillä vedoilla. Maalaa laudat kerran ja nosta jäähtymään jääkaappiin. Maalaa laudat niin monesti kun haluat, itse maalasin nämä laudat neljästi jotta sain omasta mielestäni tarpeeksi tumman puun. Viiltojen kohdalla voi sutia muutaman kerran, että väri lähtee vähän leviämään.

Miltä puukuvio näytti kakussa?

hiekkalaatikkoPuukuviosta tuli tähän kakkuun oikein kiva. Aikaa sen tekeminen vei ja todennäköisesti olen ainoa joka tuota kuviota  arvosti kakussa! Sekun ei makua suuremmin kakkuun tuo.

Muita postauksia

Kirjoita kommentti

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä