kategoriassa Foodlover

Meidän vappumunkit olivat tänä vuonna berliinimunkkeja. Berliinimunkki on mitä ihanimman makuinen. En ole niitä koskaan ennen tehnyt, mutta nyt rohkaistuin ja tein myös pomadan itse. Noin vuosi sitten suunnittelin samaa hommaa ja hainkin varmaan 30 kilometrin säteeltä kaikista vähääkään sopivimmista liikkeistä maissisiirappia. Löysinkin sitä sitten Tammiston Citymarketista. Silloin tekeminen jäi teoria asteelle. Nykyäänhän Dan Sukker on tuonut glukoosisiirapin markkinoille, joka korvaa maissisiirapin.

berliinimunkit_c_vappu_

Tutustu berliinimunkkien ohjeeseen ->

Berliinimunkki ohje

Ohjeesta tulee noin 15 pientä munkkia. Munkit voidaan tehdä myös ihan normaaleina palloina tai rinkuloina. Tein itse myös sokeroituja munkkeja.

100 grammaa voita
1/2 pkt tuorehiivaa
2,5 dl maitoa
1 tl kardemummaa
1 tl suolaa
1 muna
1 dl sokeria
7 1/2 dl vehnäjauhoja

Sulata voi kattilassa ja jätä jäähtymään. Sekoita hiiva kädenämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon kardemumma, suola, muna ja sokeri. Sekoita tasaiseksi. Kaada jauhoja 1 dl kerrallaan ja sekoita esimerkiksi puuhaarukalla. Kun taikina alkaa olemaan vaikeasti sekoitettavaa jatka sekoittamista käsin. Kaada noin 6 dl kohdalla voi joukkoon. Lisää loput jauhot ja vaivaa taikinaa hetken aikaa.

Jätä taikina vetäytymään vedottomaan paikkaan, esimerkiksi uuniin.

Berliinimunkkien teko

Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, ajallisesti noin 30 minuuttia voit alkaa tekemään munkkeja. Pyöritä taikinasta pitko ja leikkaa tasaisen kokoisia munkkeja. Munkit voivat olla pieniä, koska ne kohoavat paistettaessa noin 1/3 osan. Pyöritä munkit pöytää vasten tasaiseksi palloksi ja jätä kohoamaan 30 minuutiksi.

Berliinimunkkien paisto

Kuumenna teräksisessä kattilassa noin 1,5 litraa öljyä. Öljyä pitää olla kattilan pohjalla noin 4 cm. Kuumenna öljy noin 175 asteeseen. Kannattaa seurata lämpöä erillisellä mittarilla. Ota kattilan lähelle kansi ja esimerkiksi sammutuspeitto, jos sattuu vahinko ja öljy syttyy palamaan. Älä koskaan yritä sammuttaa öljypaloa vedellä! Kun öljy on lämmintä ja munkit ovat kohonneet 30 minuuttia on aika alkaa paistamaan.

Nosta reikäkauhan avulla munkkeja kattilan koosta riippuen 1 -4 kpl kattilaan. Munkit pompahtavat öljyn pinnalle ja alkavat poreilemaan. Noin minuutin päästä munkin voi kääntää. Voit vilasta reikäkauhan avulla munkin alaosaa, näyttääkö sopvan ruskealta jo.

Nosta paistetut munkit talouspaperin päälle, jotta ylimääräiset rasvat imeytyvät paperiin. Kun  munkit ovat hetken viilentyneet, dippaa munkit lämmitettyyn pomadaan ja sudi veitsen avulla pomada tasaiseksi. Lämmitin itse pomadaa vesihauteessa ja lopuksi 10 sekunttia kerralla mikrossa.

Huom! Pomada kannattaa tehdä etukäteen tai ainakin ennen munkkien tekemistä!

Pomada ohje

berliinimunkki

Pomadan ohjeen löysin Kakkutaikurin blogista. Tein tästä puolikkaan annoksen, kun tuntui 450 grammaa sokeria hurjalta määrältä. Loppujen lopuksi ei tuo olisikaan ollut liikaa jos tarkoitus olisi ollut kuorruttaa kaikki 15 munkkia.

225 grammaa sokeria
0,5 dl vettä
45 grammaa maissisiirappi

Annostele aineet teräksiseen kattilaan. Ota lämpömittari lähelle. Samalla kun aineet sulavat kattilassa, pyyhi sudilla ja vedellä pois kiteytyvät sokerit kattilan reunalta. Jos kiteitä ei pyyhitä pois, palavat ne kattilan reunaan ja tuovat palaneen maun pomadaan.

Kun sokeri on sulannut alkaa pomadan lämpö nousemaan. Laita mittari pomadaan ja nosta lämpö 115 asteeseen. Kaasuliedellä tähän ei mennyt montaa minuuttia, mutta normaalilla liedellä voi kestää kauankin. Kun lämpötila on saavutettu kaada yleiskoneen teräksiseen kulhoon pomada. Pomadan lämpötila laskee hiljalleen alaspäin, kun se on 43 astetta yleiskoneen voi käynnistää ja vatkata pomadan valkoiseksi ja kiiltäväksi nesteeksi. Kun pomada on valkoista, voit lisätä sinne väriaineen. Minulla pomada tässä vaiheessa jämähti, johtuen kyllä lämpötilan tippumisesta alle 35 asteen (näin uskoisin), mutta sain sen sekoitettua ja kaavittua kulhoon.

Pomadaa voi säilyttää jääkaapissa suljetussa purkissa ja tarpeen tullen lämmittää munkkien päälle.

Munkkien sokerointi

Munkit voidaan tottakai sokeroidakkin. Laita sokeria paperipussiin tai suljettavaan purkkiin ja laita lämmin munkki joukkoon. Heiluttele purkkia tai pussia ja nosta valmis munkki tarjoiluastialle.

vappumunkit

Muita postauksia

Kirjoita kommentti

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä