Site icon Tekila's Bakery

Mansikka-marenkimoussekakku

Vuoden ensimmäiset mansikat ovat saapuneet. Pääsääntöisesti mansikat ovat ulkomaalaisia, Belgialaisia ja Espanjalaisia. Olen myös nähnyt Suomalaisia mansikoita kaupoissa, eivätkä hinnatkaan ole olleet aivan tähtitieteellisiä. Valitsin silti tähän mansikka-marenkimoussekakkuun ulkomaalaiset mansikat. Mansikka-marenkimoussekakku saa kuohkeuden kananmunan valkuaisista. Mansikat rikkoivat hyvin moussen makeutta, koska reseptiin lipsahti vähän liikaa makeutta. Marenkimoussekakkuun kannattaa laittaa muutamat liivatteet, jotta muoto pysyy hyvänä.

Tein mansikka-marenkimoussekakun työpaikan kesäjuhliin. Juhlimme 600 v syntymäpäiviä. Työpaikallani niin monella on ollut vuoden aikana omat pyöreät vuodet täytettävänä, että yhteensä kaikista juhlista tuli kunnioitettavat 600 vuotta.

Mansikka-marenkimoussekakku

Marenkimoussekakusta riittää noin 12-14 palasta. Tein kakun 22 cm irtopohjavuokaan. Jos mansikoita laittaa enemmän, esimerkiksi kakun pohjalle riittää samasta moussemäärästä myös 24 cm kakkuun.

Lisäkuvia ja resepti ->

Jos haluat moussekakusta vähemmän makean vaihda mansikkarahka tuorejuustoon / mascarboneen ja lisää mansikan määrää 50 grammalla.

Mansikka-marenkimoussekakku
0 starts (0 ratings)

Valmisteluaika: 20 minuuttia

Astia: 22-24 cm vuoka

Annoskoko: 12-14 palasta

Ainekset

    Pohja:
  • 220 g Kaurakeksejä
  • 70 g suolatonta voita
  • Täyte:
  • 110 g valkuaista
  • 90 g sokeria
  • 200 g kermaa
  • 200 g mansikkarahkaa
  • 150 g mansikoita
  • tuoreita mansikoita
  • 4 liivatetta

Ohje

    Esivalmistelut:
  1. Asettele irtopohjavuoan alle leivinpaperi, laita reunoille haluttaessa reunuskalvoa.
  2. Pohja:
  3. Murusta keksit pieneksi muruseksi, sulata voi ja sekoita joukkoon. Taputtele keksimuru irtopohjavuoan pohjalle ja nosta jääkaappiin jäähtymään.
  4. Täyte:
  5. Valitse mansikoista suunnilleen saman kokoiset ja pilko ne puolikkaiksi. Asettele irtopohjavuoan reunoille niin, että keskiosa tulee ulospäin. Leikkaa noin 150 grammaa mansikoita pieneksi palaseksi ja jätä sivuun.
  6. Erottele valkuaiset keltuaisesta ja sekoita joukkoon sokeri. Nosta kulho vesihauteen päälle ja lämmitä valkuaisia niin, että sokeri sulaa joukkoon. Vatkaa valkuaisia samalla sähkövatkaimella pienellä teholla, kun sokeri on sulannut vatkaa marenki vaaleaksi vaahdoksi, niin että vatkaimia nostamalla huiput juuri taittuvat. Eli älä vatkaa aivan täysin marengiksi, mutta melkein.
  7. Vatkaa erillisessä kulhossa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon mansikkarahka.
  8. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
  9. Lämmitä pienessä kattilassa mansikanpalasia ja tilkka vettä. Liota joukkoon liotetut liivatteet.
  10. Kaada liivatteet kerma-rahkan joukkoon. Vatkaa joukkoon 1/3 osa marenkia. Kääntele loput marengit moussen joukkoon.
  11. Kaada mousse vuokaan ja anna kakun vetäytyä jääkaapissa seuraavaan aamuun.
  12. Koristelu:
  13. Koristele mansikka-moussekakku esimerkiksi mansikoilla ja mintunlehdillä.
Recipe Management Powered by Zip Recipes Plugin
4.5.2.11
https://www.tekila.fi/mansikka-marenkimoussekakku/

 

 

Exit mobile version