Site icon Tekila's Bakery

Woodland kerrostäytekakku

Woodland kerrostäytekakku lähti yksi vuotiaan syntymäpäiville. Viime vuonna tein ristiäisiin kaksi erilaista syysaiheista täytekakkua, tänä vuonna vastaava teema jatkui mutta oheen tuli metsän eläimiä.

Woodland kerrostäytekakku sai idean tilaajan taulusta. Hän oli tilannut lapsensa huoneeseen erilaisia tauluja ja yksi niistä tauluista oli woodland teemainen. Taulussa vilisi erilaiset eläimet ihanan värikkäässä taustassa.

Woodland kerrostäytekakku

Woodland kakku sai pohjakseen 24 cm halkaisijaltaan olevan pohjan ja 18 cm halkaisijaltaan olevan sokerikakkupohjan. Kakusta toivottiin riittävän noin 25 hengelle. Täytteeksi tein uunissa valmistettua omenahilloa, kinuskimoussea ja vaniljamoussea. Kakun kuorrutin sokerikreemillä ennen koristelua.

Lisää kuvia kakusta ->

Isomman kakun kuorrutin ruskealla sokerimassalla. Sekoitin ruskeaan sokerimassaan osittain viininpunaista ja valkoista, jotta sain siitä vähän lämpimämmän ruskean sävyisen. Kuorrutin kakun tarkoituksella vähän paksummalla sokerimassalla, jotta sain painettua sokerimassatyökalulla viivoja ja painalluksia kakkuun. Kantokakun voisi tehdä myös erikseen sokerimassan palasista, mutta tämä on ihan hyvä tapa myös.

Ylemmän kakun kuorrutin vaaleanvihreällä ja alareunaan laitoin ohuen vaaleanvihreän nauhan viemään pois epätasaisuuksia alareunasta.

Kakkujen väliin laitoin muutamat kakkutuet tukemaan kakkua. Tein edellisenä iltana valmiiksi sieniä, jotka nostin vain kakun reunaan koristeeksi. Sienet on hyvä tehdä etukäteen, etteivät ne painu niin kovin kasaan. Hattu kannattaa koota vasta seuraavana päivänä sieneen.

Sienien ympärille tein valkoisia ja oranssin sävyisiä kukkia. Kukkien lehdet tein sekavärisellä vihreällä. Vihreän sävyyn oli sekoitettu vähän vaaleanruskeaa ja vaaleampaa vihreää. Hain tällä vähän pientä syksyn tulemisen merkkejä. Eläinkoristeeksi kakkuun tuli kettu, pöllö, siili, supikoira ja pupu. Pöllön alle tein erilaisia oksia, tuomaan mielikuvaa että pöllö on oksalla.

Exit mobile version