Site icon Tekila's Bakery

Vaniljamuffinssit muffinssi matona

Vaniljamuffinssit taipuivat tällä kertaa muffinsi madon muotoon. Muffinssit ovat mukava ratkaisu pienten lasten synttäreille, kun pienemmät eivät välttämättä malta pysyä paikallaan kakkua syöden. Vaniljamuffinssi voidaan ottaa lennosta mukaan ja juosta leikkeihin.

Tein muffinssi matoon vaniljamuffinsseja vadelmahillo täytteellä. Päälle pursotin vaniljaista marenkivoikreemiä. Vaniljamuffinssit värjättiin jo taikina vaiheessa neljään eri väriin.

Vaniljamuffinssit muffinssi matona

Vaniljamuffinsseja tehtiin kaksikertainen määrä tähän matoon. Alustana käytin 35 cm x 35 cm kakkualustaa.

Vaniljamuffinssit 12 kpl normaaleja muffinsseja

125 g huoneenlämpöistä voita
2 dl sokeria
3 munaa
1 dl maitoa
1-2 tl vanilja-aromia
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
kahta erilaista pastaväriä (esim vihreä ja keltainen)

vadelmahilloa

Lämmitä tavallinen uuni 175 asteeseen. Kiertoilmalla noin 160 astetta. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita munat joukkoon yksitellen. Sekoita maito ja vanilja-aromi yhteen. Sekoita toiseen kulhoon kuivat aineet. Sekoita taikinaan vuorotellen jauhoseosta ja vaniljamaitoa. Sekoita nopeasti sekaisin. Jaa taikina kahteen kuppiin ja sekoita joukkoon väriaine. Sekoita väriaine tasaiseksi. Laita lusikallinen taikinaa muffinssivuokiin. Laita puolikas teelusikallinen hilloa, peitä hillo tasaisesti taikinalla. Täytä vuoat noin 3/4 osaan.

Paista 175 asteessa noin 15 minuuttia, niin että vaniljamuffinssit ovat nätin värisiä ja kypsiä. Voit kokeilla kypsyyttä tikulla. Anna muffinssien jäähtyä ensin vuoassa hetken, nosta sen jälkeen ritilälle. Anna jäähtyä täysin ennen kuorrutusta.

Marenkivoikreemi

Marenkivoikreemin ohje löytyy jo blogistani omassa tutoriaalissa. Tein tätä varten yksinkertaisen annoksen, eli reseptin mukaisen.

Muffinssi mato

Muffinssi matoa varten tarvitset:

Pursota yhteen muffinssiin vähän kreemiä ja jätä se pystypäin alustalle. Laita tähän päälle muffinssi sivuttain johon olet pursottanut tasaisesti kreemiä. Nyt on pää valmis. Laita tämän jälkeen kreemipursotettuja muffinsseja jonoon. Laita kreemiin jalat paikalleen, laita naamaan suu, nenä, silmät ja tuntosarvet.

Exit mobile version