Site icon Tekila's Bakery

Uuden vuoden drip cake

Kinuskinen joulukakku

Uuden vuoden kakuiksi valikoitui liukuvärjätty sinivalkoinen drip cake.

Uuden vuoden drip cake sai väreikseen Suomen 100-vuotis vuoden alun kunniaksi sini-valkoisen värityksen. Täytteenä näissä kakuissa oli vielä jouluun sopivat maut. Koristeeksi näihin kakkuihin sain vihdoinkin onnistuneet siniset macaronsit. Pientä viilausta vielä olisi tarvinnut taikinaan, jotta täydellisiä olisivat olleet. Tarkkasilmäinen näkeekin kuvasta, mikä työvaihe jäi vajaaksi.

Uuden vuoden drip cake

Tein vastaavia pieniä uuden vuoden drip kakkuja neljä kappaletta. Kaikki ovat halkaisijaltaan noin 16 cm. Kakuista tuli korkeita, joten näistä saa ainakin 8-10 palasta, riippuen miten kakku leikataan annospalasiksi. Kakkujen pohjana oli piparinmakuinen kakkupohja, täytteenä vaniljamoussea, puolukkaa ja kinuskia. Kakun koristeeksi tein macaronseja, oli muuten testauksissa seitsemäs pelti, johon vasta olin tyytyväinen. Päällä on myös liukuvärjättyjä kuumamarenkeja. Teen marengit melkein aina nykyään kuumamarenkeina, ihan vain sen helppouden takia ja näin vältetään marenkejen tummuminen. Marengit eivät tummu mitenkään, koska niitä ei paisteta ollenkaan! Päälle laitoin myös voisokerikreemistä pieniä pursotuksia, kun täytettä jäi yli. Reunoilla on liukuvärjäys, mutta minulla oli haastavaa saada mittasuhteita kuntoon, kun kuorrutin neljää kakkua kerralla. Eli sinisen osuus jäi paljon pienemmäksi  mitä aluksi toivoin. Kokonaismäärä sokerikreemiä silti riitti juuri ja juuri näihin kakkuihin ja muutamiin korostepursotuksiin.

Uuden vuoden drip cake sai kuorrutuksekseen kinuskia. Tällä kertaa kinuskikuorrutteen kanssa ei tullut ongelmia, kun vain maltoin odottaa kinuskin jäähtymistä ihan hetken kauemmin, mitä viime kerralla. Tämän jälkeen en kaatanut kinuskia suoraan kattilasta kakun päälle vaan lusikan avulla tein ohuet valuvat nauhat. Tällä tavalla kakun sokerikreemi ei lähtenyt valumaan pitkin kakkua, yllättäen! Lopuksi ladoin lusikalla päälle kinuskia ja tasoitin veitsen avulla nopeasti mahdollisimman tasaiseksi. Tässä toimenpiteessä ei saa kestää kauaa, koska kinuski jämähtää ihan sekunneissa kylmän kakun päälle.

Koristeeksi kakut saivat myös lumihiutaleita, jotka tein jo etukäteen jotta ne ehtivät kuivumaan ennen koristelua. Drip cakessa ehkä haastavinta on koristelu. Pinterest ja Instagram on täynnä tyylikkäästi koristeltuja kakkuja, mutta silti se on haastavaa saada vain nätisti heitettyä kaikkea erilaista kakun päälle. Helpompi olisi, kun olisi joku tarkka ohje miten tehdään tyylikkään sekava koristelu kakun päälle. Näissä kakuissa on vain paras, että laittaa kaikkea teemaan sopivaa päälle.

MItä mieltä olet?

Ajattelin, että tekisin ehkäpä ystävänpäiväksi tai vasta pääsiäiseksi samanlaisen neljän tai jopa kuuden satsin pieniä noin 8-10 hengen kakkuja. Kaikki olisivat tämän tyylisiä, mutta teemaan sopivin täyttein. Mitä mieltä olet? Kiinnostaisiko tilata pieni kakku?

 

Exit mobile version