Site icon Tekila's Bakery

Transformers täytekakku

Transformers on alkanut minullekkin tulemaan tutuksi. Toinen Transformers aiheinen täytekakku lähti matkaan muutama viikko sitten. Tämä kakku oli aivan vastaava mitä edellinen Transformers kakku. Sankari halusi ehdottomasti vastaavan kakun. Sillä mentiin siis.

Transformers hahmot ovat kotoisin Japanista ja ovatkin jo kehitelty 80-luvulla. Transformers hahmot voivat muuttua autoiksi, roboteiksi ja lentokoneiksi. Transformersista on tehty useita televisiosarjoja, leluja ja pelejä, joiden avulla siitä tuli niinkin suosittu, että Steven Spielberg ohjasi niistä viimeisimmän.

Transformers hahmoja en ole vielä kakkuihin tehnytkään ja kuvia selaillessa huokaisinkin, ettei vielä ollut se hetki. Sen verran monimuotoisia hahmot ovat.

Transformers täytekakku

Transformers täytekakun sisälle tuli 5 munan sokerikakkupohja. Mousseksi tehtiin maitosuklaamoussea. Maitosuklaamoussea tehdessä huomasin, että Fazerin sininen menee helpommin rasvaiseksi, eli sekoitin sitä liikaa. Leivontasuklaana yleensä käytän Belcoladen suklaita, eikä niissä ole tälläistä ongelmaa. Fazerin sininen sai rasvan pintaan todella herkästi. Suklaata vesihauteessa sulattaessa kannattaakin antaa suklaan rauhassa sulata kermaan / itsekseen ja sitten sulanneena varovasti sekoittaa tasaiseksi.

Transformers koristelu

Transformers kakku sai koristeekseen logon päälle ja reunoihin liekkejä. Logosta tein aluksi mallipalat leivinpaperiin, jonka avulla leikkasin ne punaisesta sokerimassasta. Palasien kanssa joutu hetken aikaa puuhastella, että sain ne symmetriseksi. Leikatessa kun aina vähän osat venyvät, suuntaan jos toiseen.

Liekit tein ihan vapaalla kädellä keltaisella sokerimassalla, missä oli aavistus punaista joukossa. Punaiseen massaan laitoin myös osan keltaista, jotta sävyt vastasivat toisiaan paremmin.

 

Exit mobile version