Site icon Tekila's Bakery

Tomaattipiirakka ja arvonnan tulos

Tomaattipiirakka on oiva idea sadonkorjuupiirakaksi. Tomaattien kasvattajille tulee varmasti hirveät määrät omia tomaatteja, eikä välttämättä kaikkea kannata sellaisenaan syödä. Tomaattipiirakasta saadaan erittäin nätti käyttämällä erivärisiä tomaatteja.

Tomaattipiirakka idea lähti Beach house kitchen blogista. Laitoin reseptin muistaakseni vuosi sitten jo muistiin, että teen tälläisen kun sopiva tilanne vain sattuu kohdalle. Sopiva tilanne sattuikin, kun tulin mummolaan viettämään kesälomapäiviä. Papan kasvihuoneessa oli juuri sopiva satsi tomaatteja odottamassa piirakkaan laittoa.

Tomaattipiiras

Tomaattipiirakkaa varten lämmitä uuni 200 asteeseen. Ota valmiiksi vähintään 24 cm halkaisijaltaan oleva piirakkavuoka, tai vastaava vuoka.

Piirakkapohja

100 g voita
0,5 dl parmesan-juustoa
3 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kylmää vettä

Täyte

tomaatteja
2 rkl dijon sinappia
juustoraastetta oman maun mukaan
100 g tuorejuustoa
basilikaa
pippuria ja suolaa

Nypi voi, sokeri ja jauhot yhteen muruseksi. Sekoita joukkoon kylmä vesi nopeasti. Kaada taikina kelmun päälle ja nosta nättinä pakettina jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Sekoita mausteet, tuorejuusto ja dijon sinappi yhteen. Pilko tomaatit viipaleiksi.

Taputtele piirakkapohja vuoan pohjalle, levitä dijon-sinappi tuorejuustoseos pohjalle, raasta juustoa pohjalle. Lado tomaatit päälle.

Nosta tomaattipiirakka uuniin 30-35 minuutiksi. Syö lämpimänä, tai viileänä.

Viime viikolla blogissani oli Go Green arvonta. Kiitos kaikille kommenteista, tuli oikein paljon ideoita itsellenikin tuotteista, joita kannattaa testata. Arvonta suoritettiin random.org sivuston avulla. Arvontaan osallistui 17 henkilöä.

Arvonnan voitti Laura, kiitos kaikille osallistujille!

Exit mobile version