kategoriassa Foodlover

Sain kunnian tehdä serkkuni valmistujaisjuhliin tarjoilut. Täytekakuksi haluttiin ilman sen suurempia keskusteluita mansikkakermakakku. Onhan se perinteistä näin kesän korvilla syödä mansikkakermakakkua, vähintäänkin kerran kesään sellaista pitää maistaa. Tein tästä niin perinteisen mansikkakermakakun kun vain voin tehdä.

Pursotuksia varten hain tukusta muutamaa eri kermamerkkiä, että saisin vähän testailtua mahdollisten tulevaisuuden kermakakkutilauksien kanssa mikä kerma on parasta pursotukseen. Valitsin testattavaksi Arlan Vispikermaa, Milac Goldia ja Surewhispiä. Näistä kahta ensimmäistä ehdin testata ja Milac Gold vei kyllä voiton. Arla vispaantuu aika nopeasti ja on hyvän makuista, mutta vähän kuohukermamaisen väristä, ainakin verrattuna Milac Goldiin. Milac Gold vispaantuu hitaasti, joten sitä on hankala ylivatkata. Lähinnä minulla jäi liian löysäksi, multa silti se pysyi muodossaan. Väriltään Milac Gold on marenkimaista, todella kiiltävän valkoista. Maku on ihan hyvä myös. Surewhispi jäi vielä testattavaksi tulevaisuuteen, onneksi noissa litran purkeissa on päivämäärää pitkälle.

mansikkakermakakku

Perinteinen mansikkakermakakku piti sisällään

9 L munan sokerikakkupohjan 31 x 31 cm vuoassa. Laitoin sokerikakkutaikinaan 1 tl leivinjauhetta.
Pohja kohoi juuri sopivasti, että sain leikattua noin 1,2-1,5 cm paksuisia kerroksia. Taistelimmekin miehen kanssa kotona, onnistuuko pohjan leikkaaminen kolmeen osaan. Voitin tämän kiistan 🙂

Mansikka-kermarahkaa kakun väliin

Kakun väliin tuli niin perinteiseen tapaan;
3 x 250 grammaisia Valion pehmeää maitorahkaa
6 dl Arlan Vispikermaa
noin 1 dl tomusokeria
vaniljasokeria
500 grammaa mansikoita pilkottuna
Vatkaa kerma vaahdoksi, älä vedä sitä ihan pursotuskuntoiseksi, vaan jätä vähän löysäksi. Sekoita joukkoon maitorahka ja sokeri. Sekoita tasaiseksi ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa sokereita.

Pilko mansikat pieniksi palasiksi.

Mansikka-kermakakun koristelu

Kun kakku on yön yli maustunut jääkaapissa, on koristelun aika. Sivele mansikkahilloa kakun päälle. Mansikkahillo eristää aavistuksen ja tuo kivemman värin kakkupohjalle, jos jostain kohtaa mansikat eivät ole aivan tiivisti. Pilko mansikat haluttuun muotoon kakun päälle. Keitä kiillettä paketin ohjeen mukaan, minulle riitti yhden kakun annokseen sopiva määrä, kun en tahtonut kiilteellä tasaista pintaa, vain kostutin mansikat sillä.

Kokonaisuutenaan minulle meni pursotuksiin aika liki litra kermaa. Vatkaa kerma ekana vähän löysäksi, jotta voit tasoittaa sillä kakun laidat. Tarvittaessa leikkaa ennen kermalla sivelyä reunat tasaiseksi. Vatkaa tämän jälkeen kerma pursotusvalmiiksi.

Pursota ensiksi laidat, sen jälkeen päälliosa. Itse käytin laitoihin tasaista tyllaa, alareunaan pientä tähtityllaa ja ylös isoa tähtityllaa.

Mansikka-kermakakku syöntivalmiina….

Kakku pysyi mukavasti kuljetuksen ajan hyvänä, vaikka sää oli kostea ja lämmin.

mansikkakermakakku pöydässä

Muita postauksia

Kirjoita kommentti

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä