kategoriassa Foodlover

Kaksospojista toinen sai nimekseen Pyry. Pyryn saaminen nimiäiskakkuun oli haasteellisempi projekti. Lähinnä jännitin teenkö Otson kakusta liian yksityiskohtaisen ja “hienon” kun kakut ovat yhtä aikaa esillä, olisi hyvä että ne tukisivat toisiaan. Onnistuin omasta mielestäni hyvin. Pyryä olisi saanut lisättyä kakkuun lumijauheella (tomusokeri joka ei sula), mutta minulla ei ollut sitä kaapissa yhtään.

Pyryn hahmoksi tein lumisen leijonan. Tutut askeleet nousivat kakun reunaa pitkin, samanlailla miten oli Otson kakussa.

Pyryn nimiäiskakku
pyry-2

Pyryn nimiäiskakusta löytyy sokerikakkupohja ja täytteenä on sitruunamoussea ja mansikoita. Täytteessä haettii myös vähän raikkautta, tuomaan vastakohtaa Otson suklaiselle kakulle. Sitruunamoussea tein ensimmäistä kertaa ja käytin siihen tämän sitruunapiirakan täytettä, ilman creme francea ja laitoin joukkoon muutaman liivatteen. Jatkoin täytettä sitruunatuorejuustolla ja kermalla. Omasta mielestäni sitruunamousse oli onnistunut. Laitan sitruunamoussesta reseptin tulevaisuudessa blogiin.

Kakun koristelu

Kuorrutin kakun valkoisella Sattina sokerimassalla. Alareunaan värjäsin vaaleansinisiä “kumpuja” ja oheen vielä valkoisia. Tassunjäljet tein ihan vapaasti, ilman sen suurempaa muottia tai mietintää ovatko ollenkaan leijonan tassunjälkiä. Pyryn hahmoksi tein lumisen leijonan. Leijonan harjan tein jääpiikikkääksi. Oheen tein lumihiutaleita eri sävyin ja lumipalloja.

Muita postauksia

Kirjoita kommentti

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä