Site icon Tekila's Bakery

Puput niityllä täytekakku

Puput niityllä täytekakku lähti kaksi vuotiaan Annin synttärikakuksi. Tein Annille vuosi sitten Hello Kitty kakun, nyt vuorossa oli vähän erilainen kakku. Pupujen mallin löysin Pinterestistä, mutta eivät ne aivan siltä näytä miltä näytti. Istuva pupu tuli minun mielestäni ihan mukavaksi. Makoileva olisi vaatinut, että tassut olisivat menneet taaksepäin, en tajua miten en tätä ymmärtänyt pupuja muotoillessa.

Puput niityllä täytekakku

Lisää kuvia ja vinkkejä ->

Pupukakku sai pohjakseen viiden munan sokerikakkupohjan. Täytteeksi kakkuun toivottiin hedelmäistä täytettä. Moussen pohjalla oli appelsiinituorejuustoa, mangorahkaa ja pilttiä jossa oli aprikoosia, päärynää ja omenaa.

Kuorrutin kakun sokerikreemillä ennen vihreän sokerimassan levittämistä.

Kakun alareunaan tein vaaleanpunaisen reunuksen ja rusetin. Nimi tehtiin neliöihin. Iän tein pystyssä olevaan numeroon, johon laitoin vihreää köynnöstä. Numero on rautalangan avulla pystyssä. Kakku sai myös koristeeksi vaaleanpunaisia ja valkoisia kukkia, lehtiä ja perhosia.

Pupujen tassut ja korvat on tomutettu vaaleanpunaisella. Silmät tein elintarviketussilla.

Exit mobile version