kategoriassa Foodlover

Isänpäiväksi työkaveri tilasi tuorejuustokakun. Sain vapaat kädet toteuttaa ja kierrätimpäs vähän “karmaa”. Työkaveri raahasi minulle valehtelematta vähintään 10 kiloa omenia töihin ja keittelin siitä omenasosetta ja hilloja. No nyt on takaisinmaksun aika, ja tulee tuorejuustokakku omenahilloon 🙂

22 cm kakku

180 g pipareita
70 g voita

Murusta piparit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Taputtele vuoan pohjalle, jossa on leivinpaperi alimmaisena. Paista noin 225 asteessa muutaman minuutin. Nosta jäähtymään.

Täyte:
2,5 dl omenahilloa (maustettu kanelilla)
200 g tuorejuustoa
2 dl kermaa
4 liivatetta
0,5 dl omenamehua
sokeria
(kanelia)

Laita liivatteet likoamaan. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto vatkaimella. Sekoita joukkoon omenahillo. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa sokeria tai kanelia. Kiehauta omenamehu ja kaada puristetut liivatteet siihen. Kaada norona tuorejuusto-omena seokseen. Nostele kerma joukkoon. Kaada vuokaan ja anna jäähtyä noin 4 tuntia.

Kiille:
2 dl omenamehua
3 liivatetta

Liota liivatteet. Kiehauta omenamehu ja sekoita joukkoon liotetut liivatteet. Kaada lusikan avulla kakun päälle. Nosta takaisin hyytymään vähintään 2 tunniksi. Mieluusti aamuun asti.

Koristeet:
Ananaskirsikka
Piparit
Kanelitangot

Omat kommentit:
Kakulle oli suuret odotukset. Näin Fazerin leipomossa vähän vastaavan oloisen kakun missä oli kiilteessä jotain maustetta. Oletin, että se olisi ollut piparkakkumaustetta, mutta kun laitoin sen omenamehuun tajusin ettei se voi olla sitä. Sehän on ihan jauhetta ja se sakkaantu rumasti mehuun. Sen takia tein kirkkaan kiilteen, kun en keksinyt mitähän se voisi olla…Eli uusi yritys joku hetki!

PS: Muista kaataa kiille lusikan avulla, ettei käy kuvan mukaisesti…ole pieniä valkoisia pisteitä koko kiille täynnä! Huoh!

Muita postauksia

Kirjoita kommentti

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä