kategoriassa Foodlover

Tämä kakkuprojekti oli jännittävä. Sain todella hyvän pohjustus emailin missä kerrottiin kaksospoikien nimien taustoja. Toisesta pojasta tuli Otso ja kakkuun toivottiin metsämäisiä piirteitä karhun kanssa. Toiselle kaksospojalle tuli erilainen kakku ja siitä kerronkin myöhemmin. Jännittäväksi projektin teki se, että jos tilaus on todella tarkka tulee paineita suoritua, vaikka pyynnöt olisivatkin arkipäivää minulle. Samoin, että sainko tarvittavan hyvin kakkuun esille Otson ja metsämäisyyden. Tahdoin myös tuoda jotain yhteväistä kaksospoikien kakkujen välillä ja keksinkin tekovaiheessa, että molemmissa on omat tassunjäljet. Jotain pientä yhteistä.

Otso-karhu seikkailee nimiäiskakussa
otso-3

Otson nimiäiskakkuun tehtiin suklainen kakkupohja pohjalle. Täytteeksi laitoin mustaherukkamoussea ja tummasuklaamoussea. Täytteissä toivottiin kanssa olevan metsämäisiä piirteitä ja nämä minusta olivat metsämäisiä täytteitä. Ehkäpä mustikka tai lakkatäyte olisi vielä lähempänä totuutta, mutta tahdoin tehdä kesäisemmän metsäkakun, kun nimiäisetkin olivat näin kesän alussa.

Otson nimiäiskakun koristeet

Koristeiksi tein kuperkeikkaa heittävän karhun lehtien päälle. Kakun reunaa pitkin meni myös askeleet, eivät ihan karhumaiset mutta idea varmasti välittyy näilläkin askelilla. Reunoihin tein erivärisiä puskia vihreän sävyin.

otso-7

 

otso-5

 

otso-6

Muita postauksia

Kirjoita kommentti

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä