kategoriassa Foodlover

Leivontafoorumilla on menossa kesäkuun haaste. Haasteessa on vielä muutama päivä osallistumisaikaa, joten käykääpä pikaisesti osallistumassa! Voittajille on luvassa palkintoja. Leivontafoorumi auttaa myös leivontaongelmissa ja on vertaistukena niin ilossa ja surussa, mitä leivonnan saralla voi tapahtua! Ilman rekisteröintymistäkin voi tarkastella foorumin sisältöä.

Leivontafoorumin haasteessa tällä kertaa oli tehdä herkku eineksistä. Eineksiin joudutaan turvatumaan esimerkiksi mökillä, kiireessä tai vaikkapa asuntovaunureissulla. Välttämättä aina ei ole mukana kaikkia vatkaimia ja keittiön mukavuuksia. Eineksistä saadaan herkullisiakin kokonaisuuksia, vaikka se välillä sotiikin leivontaihmisen sydäntä vastaan!

Valitsin leivontafoorumin haasteeseen mansikkaiset leivokset, joita maistelimme juhannuksena mummolassa.

Nopeat mansikkaleivokset

mansikkaleivokset

Mansikkaleivoksien pohjana on käytetty paketti Kantolan parhaita suklaakeksiä. Levitä keksit lautaselle. Vatkaa kaksi desiä vispikerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon 200 grammaa vaniljarahkaa. Kääntele tasaiseksi. Levitä tai pursota kermaa kekseille. Koristele mansikoilla. Mansikkaisuutta voi korostaa laittamalla myös pohjalle sattumana mansikan.

Nopeat mansikkaleivokset maistuivat raikkailta ja sopivat hyvin näin juhannuksen kahvipöydän herkuiksi!

Muistona juhannuksesta vielä ihana kuva Pionista johon törmäsin Papan puutarhassa. Käyppä lukemassa Lifen puolelta tarnoita puutarhasta.

 

Muita postauksia

Kirjoita kommentti

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä