kategoriassa Foodlover

Pitkästä aikaan pääsin maalaamaan marsipaanin päälle. Tällä kertaa aiheena oli muumit. Tarkoitus oli saada noin 15 x 10 cm laattaan monenmonta muumihahmoa. Tällä kertaa tein vain muumi maalauksen muutamalla kukalla ja postitin sen Ouluun.

Maalaaminen marsipaanille on aina yhtä hauskaa, mutta myös pelottavaa. Jos jotain teet väärin tai kaatuu vaikkapa maalia väärään kohtaan, on se lähestulkoon alusta aloittaminen. Tässäkin maalauksessa tein todella varovasti lisäykset ja perästä päin tottakai olisin muutaman kohdan tehnyt erilailla. Hahmojen piirtäminen marsipaanille oli jo tunnin mittanen työ, joten yritin tehdä kaikkeni ettei sitä tarvitsisi aloittaa alusta.

Muumi maalaus sai kaverikseen myös muutamia fantasiakukkia. Tein kukista mahdollisimman simppeleitä ja paksuja, että ne pysyisivät Itellan kuljetuksessa kasassa. Kokemuksia kun on koristeiden postittamisesta laidasta laitaan. Välillä on aivan täydellisenä paketti mennyt perille, välillä taas on lähes jokainen koriste ollut atomeina.

Muumi maalaus

muumi maalaus

Muumi maalaus aihe on ihan googlatusta kuvasta otettu. Kuva on ollut alkuperäisesti sarjakuvassa ja mustavalkoisena, joten väritys on ihan omaa tuotosta. Kuvassa pitäisi olla myös vielä Nipsu, mutta se jäi matkasta pois.

Ohjeita muumi maalausta varten

Marsipaania, josta kaulittiin oikean kokoinen alusta. Alustaa voidaan pienentää kyllä tarvittaessa, joten siitä voi tehdä aluksi vähän ison.

Leivinpaperia jolle kopioidaan ääriviivat maalattavasta aiheesta.

Leivinpaperilta painetaan hennosti ääriviivat marsipaaniin, teen yleensä itse niin että vedän viivan kerrallaan ja sen jälkeen samantien vahvennan sen. Kaikkia pieniä viivoja ei kannata tehdä, vaan ne on järkevämpi tehdä ihan silmämääräisesti. Marsipaanista tulee kohokuviollinen taulu, jos jokaisen yksityiskohdan painaa läpi.

Maalaa mustalla värillä ääriviivat ja anna kuivua. Tässä välissä voit tehdä pienemmätkin ääriviivat, mitä ei ole painettuna ollut.

Tee marsipaanista testivärjäys alusta, jonne testaat värisävyt ennenkun maalaat niitä tauluun.

Aloita maalaaminen vaaleimmista sävyistä. Itse käytän väreinä pastavärejä, joita laimennan 80% vodkalla. Välillä syvennän väriä tomuvärillä.

Maalaa muumi maalaus osissa, ettet sotke värejä toisiinsa. Väri kerrallaan siis ja tauko väliin.

Anna maalauksen kuivua kunnolla, ennenkun teet ääriviivat uudemman kerran.

Tämän jälkeen maalaus pitäisi olla pikkuhiljaa valmis. Voit aivan kuivaan maalaukseen vielä korostaa tomuväreillä joitain kohtia.

Muita postauksia
Comments
  • nami-hiiri

    Heips, hieman oli hankaluutta löytää oikea reititys kommentointiin.
    Se maalattu Muumisi, jota varten tulin, on lähtenyt ‘lomalle’ Ö – enkä voikaan arvostella.
    Vedin hihasta suunnitelman B: Hyvää ja kaunista jatkoa kesään !

    P.S. http://nami-hiiri.vuodatus.net……..se ‘piste com’ on minulta kadoksissa Ü!

Kirjoita kommentti

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä