Site icon Tekila's Bakery

Mansikka-kiivi täytekakku

Pyydettiin kesäloman alun ja synttäreiden kunniaksi kahta kiivi-mansikka täytekakkua kermapursotuksin. Nyt urhoollisesti lupaan, että ostan kunnon pursotusvälineet, ettei aina tarvitse pursottaa tähtityllalla suoraa viivaa…

Omien töiden takia oli vähän tiukassa kakkujen tekeminen, mutta onnistui mukavasti. Kiille meni vähän sinne päin, kun en oikein ymmärtänyt miten se oikein pitäisi laittaa kakun päälle. En tahtonut isoa “jelly” massaa, vaan vähän sutia sinne tänne…

Kakkupohjat:
5 L-munan pohja (22cm vuoka)
5 M-munan pohja (20 cm vuoka)

Toiseen tuli kahteen kerrokseen täytettä, olisi melkeen kolmeenkin mennyt. Piti pohjia vähän “höylätä” että kakkua on kivempi syödä. Toiseen vain yhteen väliin, kun en voinut koko massaa kaataa vuokaan, kun oletin, että se nousee liiaksi. Eikä se sitten tietenkään kohonnutkaan yli vuoasta…

Mansikkarahkamousse
(2x kakkuun 3:een väliin)
6 dl vispikermaa
400 g mansikkasosetta
2 prk Valion valkoista rahkaa
tomusokeria maun mukaan
4 liivatetta
tilkka vettä

Tuoreita mansikoita pilkottuna

Kostutus:
hedelmämehua

Liota liivatteet. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa toisessa kupissa rahka ja mansikkasose sekaisin. Kaada liotetut ja puristetut liivatteet kattilaan pienen vesitilkan kanssa. Kuumenna kunnes liivatteet on nesteenä. Kaada nauhana mansikka-rahka seokseen. Nostele kerma mukaan ja nosta jääkaappiin vetäytymään vähintään 30 minuutiksi.

Kun täytät kakkuja, täytä ne irtopohjauvokaan tai reunuskalvon avulla, ettei täyte valu kakun välistä pois ja saat kakun korkeammaksi. Moussen päälle laitoin vielä pilkottua mansikkaa. Laita kakku jäähtymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi, ennen koristelua.

Koristelut:
5 dl Flora vispiä
kiiviä
mansikoita
(Kiillettä)
Pilko mansikat viipaleiksi ja kiivit ympyränmuotoisiksi muotin avulla. Kokoa koristeet reunoista aloittaen. Jos kakku on vielä reunuskalvossa, laita mansikan viipaleet vähän pystyyn, ne laskeutuvat sitten kun otat reunuskalvon pois. Laita toiseen kierrokseen kiivejä, sitten mansikoita ja vielä kiivejä, jos mahtuu. Valmista kiille ja sivele sitä hedelmien päälle.

Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Niin, että jää huippuja vatkaimesta, kun nostat sitä kermasta ylöspäin. Levitä veitsellä tarttumapinta kakun reunaan ja pursota tyllalla haluamiasi kuvioita. Itse käytin isoa tähtityllaa.

Exit mobile version