kategoriassa Foodlover

Late Lammas kakku on ihanan sympaattinen hahmo. Lammaskakkuja tehdessä tulee myös väkisinkin hyvä mieli, vaikka kuinka huumorintajussa on pidättelemistä kun vaahtokarkkeja asetellaan paikalleen. Late Lampaan mustat osat tein poikkeuksellisesti lakritsi fudgesta. Normaalisti käytän sokerimassaa, mutta tässä kakussa halusin kokeilla tapaa, että en käytä sokerimassaa oikeastaan ollenkaan. Silmän valkuaiset olivat kyllä sokerimassaa, mutta senkin olisi saanut tehtyä esimerkiksi sulatetulla valkosuklaalla.

Late Lammas animaatiot ovat Yle Areenassa nähtävillä. Late Lammas, tutummin Shaun the sheep animaatio on tehty alkujaan britanniassa. Shaun the Sheep sai alkunsa Wallace ja Gromit elokuvasta.

Isomman Late Lampaan ohje on jo blogissani, tästä Late Lampaasta riitti noin 25 hengelle.

Lampaita oomme kaikki…

late lammas kakku-1

Lisää kuvia ja kokoaminen ->

Late Lammas kakku sai pohjakseen 20 cm vuokaan tehdyn sokerikakkupohjan. Täytteeksi kakkun laitoin maitosuklaamoussea ja vadelmamoussea. Kakun kuorrutin sokerikreemillä. Sokerikreemin laiton jälkeen tein naaman ja korvat lampaalle. Naama ja korvat on tehty Pandan fudgesta, jota saa ostettua kaupasta 25 gramman paketeissa. Tämän lampaan mustiin osiin meni noin 2 pakettia fudgea. Voit käyttää myös mustaa sokerimassaa, jos sitä on saatavilla.

Naaman ja korvien muotoilun jälkeen aloitin loputtomalta tuntuvan urakan, vaahtokarkkien laitoin. Vaahtokarkkeja meni tämän kokoiseen Lateen vähän vajaat kaksi pussia. Meidän lähi Prismasta vaahtokarkit löytyivät leivontaosastolta. Karkkiosastolla oli vain sekavärisiä pieniä vaahtokarkkeja.

Jos saisin kakusta vielä jotain muuttaa, olisin laittanut korvat vasta vaahtokarkkien jälkeen. Näin ne olisivat olleet enemmän pystyssä. Tämä muutos jää odottamaan ensikertaan.

late lammas kakku-3

Muita postauksia

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä