kategoriassa Foodlover

Sain tilauksen tehdä lääkärille valmistujaiskakun. Valitsin useista ideoista tehtäväksi lääkärintakin. Lääkärintakki on sen verran tunnettu osa lääkäriä, joten se sopi hyvin valmistujaiskakuksi. Pienellä katseella ymmärtää heti mistä on kyse. Oheen tein stetoskoopin ja nimikyltin. Kauluksen tekeminen takkiin oli haastavaa ilman mallia. Mielessäni vain mietin minkälainen kaulus on kun sen avaa tasaiseksi ja yritin sen avulla piirtää sitä sokerimassaan. Onneksi se jotenkuten onnistuikin!

Lääkärintakki täytekakku

laakaritakki

Lääkärintakki täytekakku sai pohjakseen 11 munan sokerikakkupohjan. Pohjan paistoin 33 cm x 27 cm irtoreunaisessa vuoassa. Täytteeksi valioitui mansikka– ja maitosuklaamousset. Täytteet tein molemmat ohjeen mukaisina annoksina. Täytettä tuli reilusti per kerros, mutta se oli vain hyvä. Tahdoin täytekakusta korkean ja näyttävän lääkärintakin.

Lääkärintakkikakun koristelu

laakaritakki1

 

Kun olin kuorruttanut koko kakun sokerikreemillä kaulin pienen vaaleanpunaisen kaistaleen jonka painoin keskelle kakun yläreunaa. Tämän jälkeen kaulin ison valkoisen sokerimassan koko kakun ympärille. Leikkasin kolmion muotoisen osan pois siitä kohtaa minkä alta löytyi vaaleanpunaista sokerimassaa. Aluksi tein valkoisen osan kauluksesta, tein sen kahdessa osassa. Mallia minulla ei ollut, meni vapaalla kädellä. Leikkasin sokerimassasta suorakaiteenmuotoisen kappaleen jonka muotoilin kakun päällä oikean muotoiseksi. Leikkasin terävällä veitsellä tarvittavat kohdat sokerimassaa pois. Lopuksi tein vaaleanpunaisesta massasta alimpaan paitaan kauluksen yläreunan.

Stetoskoopin tein harmaasta ja mustasta sokerimassasta. Tein stetoskoopin kuunteluosan edellisenä iltana, jotta sain sen kuivahtamaan oikean muotoiseksi. Nimikyltin tekstin painoin muotilla, paitsi T kirjaimen tein käsin, minulla ei ollut tekstifontista kun pienet kirjaimet. Viimeistelyssä painoin rullalla tikkauksen jäljet takkiin ja tein napit.

Lääkärintakki täytekakkuun tuli erittäin simppelit yksityiskohdat ja olen erittäin tyytyväinen tähän kakkuun.

 

Muita postauksia
Showing 2 comments
  • nami-hiiri

    Hups, kakkutakista ei havaintoa, mutta bannerisi on uusi ja erittäin onnistunut!

  • Tekila

    Kiitos viestistä Nami-Hiiri! Todentotta nuo kuvat eivät näy minullakaan jos vaihdan selainta. Ääkkösistä johtuu tuo näkymättömyys, Laitoin palautetta sivustoni ylläpitäjälle ja hän saa pikinmiten tuon korjata!

Kirjoita kommentti

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä