Site icon Tekila's Bakery

Kinuskikissan Helpot Suosikit -kirja

Sain tutustua Kinuskikissan uuteen kirjaan, Helpot Suosikit ja innolla odotinkin milloin oma kappaleeni saapuukaan kotiin. Kirjassa on ihania yksityiskohtia, alkaen kansista. Kannet olivat kahdella eri paperilla tehdyt, joten se tuntui mukavalta ja kotoisalta kädessä. Helpot suosikit -kirja on myös mukavan kokoinen käyttää. Se on tarpeeksi paksu, jotta sivut pysyvät auki ilman erillistä painamista, tälläiset pienet asiat ovat tärkeitä kun leivotaan niin, että kädet on syvällä jauhoissa. Kirja alkoi täytekakuista ja huokailin mitä ihanempien kakkujen edessä miettien mitä testaisinkaan. Sini on itse ottanut kuvat ja kuvat ovatkin mitä mahtavampia. Selkeitä ja hienoja. Reseptit on kirjoitettu kirjassa selkeästi sivu per resepti.

Paahdettu valkosuklaa -kakku

Ensimmäiseksi valitsin testattavaksi Kinuskikissan Helpot Suosikit -kirjasta paahdetun valkosuklaajuustokakun. Tarjosin kakkua vappuna brunssilla.Valkosuklaan paahtaminen oli kyllä jännittävää. En ole jostain syystä koskaan sitä ennen tehnyt vaikka siitä on blogipiireissä puhuttu varmaan puolitoista vuotta.

Valkosuklaa kannattaa paahtaa niin, että ottaa paahtuneita osia pois kesken paahdon, että saadaan jokainen suklaamurunen paahdettua. Suklaa saa tulla myös aika tummaksi ruskeaksi, epäilin aluksi että se olisi jo palanutta mutta ei ollut ja kyllä sen pistävän tuoksun tunnistaa.

Äitienpäivä herkuiksi valitsin seeprakakun ja kinkkupiirakan

Seeprakakku ei onnistunut ihan niinkun suunnittelin, tein siitä pienemmän ja näimmä jätin liivatteen pienentämättä samassa suhteessa. Kakku jähmettyi niin kovasti, etten saanut sitä tasoitettua mitenkään muuten kun lastalla. Pintahan tuli rumaksi suklaasekoitukseksi, joten tein siihen suklaapäällysteen peittämään epätasaisuuksia. Ei ollut kyllä huono idea ollenkaan! Itse kakku oli aika hempeän makuinen, se kyllä maustui päivien mukaan ja olikin jo kolmantena syöntipäivänä paljon parempaa mitä 12 tunnin vanhana. Käytin suklaana laadukkaita leivontasuklaita, joten vika ei voinut niissä olla.

Ranskalainen kinkkupiirakka

Kinkkupiirakka olikin taas mitä ihanin herkku! Sain kerrankin piirakkapohjan ihanan rapeaksi ja täyte vain täydensin ihanaa kokonaisuutta.  Pekoni kannattaa paistaa rapeaksi. Lötkö pekoni kermassa, ei ole herkkua! Tästä piirakasta riitti koko viikonlopun tarpeeseen, oli sen verran tuhti että tein salaattia seuraksi.

Kommentteja

Huomasin, että itselläni oli suuria ongelmia noudattaa reseptejä. Hirveän helposti alan säveltämään resepteissä. Tuo säveltäminen kostautui paahdetussa valkosuklaakakussa ja seeprakakussa. En suuremmin säveltänyt, mutta sen verran ettei resepti toiminut ihan odotetulla tavalla. Kinkkupiirakassa en säveltänyt, tai no laitoi kevytkermana pippurikermaa ja kuohukermaa….mutta tämä kai suodaan anteeksi?

Uskon, että Sinin kirjasta tulee yksi käytetyimmistä leivontakirjoista mitä käytän. Kirjasta löytyy niin moneen asiaan perusreseptit, jotka enemmän leipovalta unohtuu. Välillä huomaan, että yritän jotain liian hienoa kun helpommalla saisi jo yhtä maukasta. Paluu perusasioihin on siis hyvä pitää mielessä ja sitä tukeakseen nyt on leivontahyllyssä Kinuskikissan Helpot Suosikit -kirja!

Exit mobile version