kategoriassa Foodlover

Muutama viikko sitten maailmalle lähti Joutsenpariskunta kyltin ja kukkien kanssa. Joutsenien tekeminen on hauskaa, mutta haastavaa. Teen suuremmat linjat ihan käsin, mutta kavennan kauloja hiomapaperilla ja terävällä veitsellä. Se jos mikä on pelottavaa. Entäs jos kaula katkeaa? Onneksi näin vielä ei ole käynyt. Joutsenkoristeessa on myös tärkeetä, että pää on tuettuna haluttuun asentoon ja koristeen annetaan kuivua vähintään muutaman päivän, enemmänkin jos massana on käytetty sokeri- tari marsipaanimassaa.

Joutsenkoriste

pariskunta joutsen

Joutsenkoriste kokonaisuudessaan

Joutsenkoristeen mukaan pyydettiin laventelin värisiä kukkia. Sävyttämisessä meni tovi jos toinenkin, että olin tyytyväinen väriin. Tomutin vielä koristeet erikseen tomuvärein. Teksti kirjoittaessa olisin halunnut tehdä & merkin Mr ja Mrs sanojen väliin, mutta se oli ongelmallisempaa kun osasin odottaa. Erikoismerkkiä ei ollut valmiina muoteissa, joten käsin tekeminen oli tuskaa. Kiersin ongelman sydmellä.  Onneksi se oli sopiva ratkaisu!

vaaleanliilat kukat

Tein erilaisia kukkia, josta morsian sai valita itse sopivimmat

Muita postauksia

Kirjoita kommentti

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä