Site icon Tekila's Bakery

Jamaika henkinen syntymäpäiväkakku

Ystäväni tilasi poikaystävälleen Jamaika henkisen syntymäpäiväkakun. Idea oli mitä ihanin, koska pääsin käyttämään kakussa värejä! Ystäväni tekee muuten aivan mahtavia rakennekynsiä Itäkeskuksessa. Käy vilkaisemasa Facebookista kuvia!

Täytekakun ideaksi annettiin Jamaika ja reggee musiikki. Ideoita tulvahti paljonkin mieleen, mutta kakun koko rajoitti tilannetta. Päädyin siis vain tuttuihin väreihin. Värit ovat myös kakun sisällä edustettuna!

Jamaika henkinen täytekakku piti sisällään…

Täytekakkua varten tein kaksi eri pohjaa. Toisen sokerikakupohjan 22 cm vuokaan vihreänä ja toisen punaisena. Näin jälkeenpäin ajateltuna pohjat olisivat voineet olla vielä tummeman värisiä, mutta pelkäsin kovasti että pohjat eivät kohoa sitten.

Täytteeksi tein vaniljamoussea, jonka värjäsin keltaiseksi. Laitoin myös kumpaankin pohjaan sipaisun Lemon curdia tuomaan raikkautta.

Täytekakun päällystin vihreällä, keltaisella ja punaisella sokerimassalla. Kaulin ensiksi vihreän ja punaisen massan suorakaiteemuotoiseksi. Nostin ne kakun päälle, reunoja peittämään. Keltaisen sokerimassan kaulin viimeisenä ja leikkasin siitä keskelle sopivan soiron. Tekstin tein funky letter kirjaimilla.

Jamaika kakku lähtee matkaan!

Jamaika kakku lähti kakkulaatikossa juhlia kohti. Tilasin Vistaprintiltä tarroja alunperin käyntikortin kiinnitystä varten, mutta sain erikoistarjouksella tilattua osoitetarraksi suunniteltuja tarroja. Omia osoitetarroja en tarvitse, mutta vaihdoin tekstin Facebook ja Instagram osoitteille!

Tarrat tulivat maksamaan 30 euroa, ja niitä riittää varmasti koko loppuvuoden tarpeisiin. Tarrassa olevat linkit ovat nämä tutut, käykääpä klikkaamassa itsenne seuraamaan minua Facebookissa ja Instagramissa. Instasta löytyy kuvia enemmän myös päivittäisistä elämän tapahtumista.

 

Exit mobile version