Site icon Tekila's Bakery

Itse tehtyjä tortilloja herkkutäytteillä!

Joka kerta kun tekee itse tortilloja miettii, että miksi sitä ostaakin niitä kaupan valmiita tortilla lättyjä, kun nämä omat ovat vain niin hyviä ja valmistuvat täytteiden teon aikana, eli ei voi vedota että menisi liikaa aikaa…Resepti on Makuja kotoa blogista lisukkeineen.

Tortilla lätyt 8 kpl:
5 dl durumjauhoja (tai vehnää ja osana jotain muuta)
2 dl vettä
0,5 dl öljyä
1 tl suolaa
0,5 tl leivinjauhetta

Sekoita aineet yhteen ja vaivaa tasaiseksi. Anna vetäytyä 15 minuuttia. Muotoile taikina pötköksi ja leikkaa 8 samankokoista palasta. Kauli pyöreiksi ja nosta kuumalle pannulle kypsymään. Paista tortilloja pannulla noin minuutin per puoli, niin että paistosta tulee ruskeita jälkiä lättyyn. Valele tortilla vedellä ja laita kahden lautasen väliin vetäytymään. Näin tortilla saa vähän kosteutta itseensä ja on pehmeämpi syödä.

Guagamole:
2 kypsää avocadoa
1 lime
puolikas punasipuli
punainen chili
suolaa
pippuria
ranskankermaa

Muussa avocado ja lisää limemehu joukkoon. Sekoita muut ainekset joukkoon ja tarkista maku.

Pebre:
3 tomaattia
1/2 punasipulia
korianteria
lime
pippuria
suolaa
oliiviöljyä
valkoviinietikkaa

Pilko tomaatti palasiksi, niin että siemenet jää pois. Pilko sipuli joukkoon. Sekoita muut ainekset ja tarkista maku, lisää tarvittaessa jotain makuja.

Muut lisukkeet:
Härän ulkofilettä
Paprikaa
Ranskankermaa

Omat kommentit:
Nämä on vain niin hyviä! Näillä ei oikeastaan ole mitään tekemistä kaupan tortillojen kanssa. Aivan eri makuista, eikä sitä tomaattisalsaa ihan joka kerta jaksa edes. Nämä on paljon raikkaampia! Täytyy muistaa ensikerralla kun tortilloja tekee mieli, että leivon itse tortillat.

Exit mobile version