Site icon Tekila's Bakery

Hautajaiskakku

Hautajaiskakku on koskettava aihe. Blogini historiassa ensimmäistä kertaa tein hautajaiskakun ja tarjoilut ja sain surullisesti harjoitella oman sukulaiseni hautajilla. Tarjoilujen tekeminen oli osittain kyllä terapeuttista. Pystyin samalla käymään läpi muistoja tädistä ja omalta osaltani saamaan rauhan hänen äkkillisen poismenon takia.

Tätini ei ollut perso herkuille, joten sain valita tarjoilujen sisällön itse. Hautajaiskakku sisälsi porkkanakakkua valkosuklaamoussella.

Hautajaiskakkua koristi kallat ja enkeli

Kakun päällystin Satin Ice vanilla sokerimassalla. Porkkanakakku pysyi hyvin muodossaan, joten kakusta sai ihanan tasaisen jokaisesta suunnasta. Tätini sydäntä lähellä oli enkelit. Hänen asuntonsa oli täynnä erilaisia enkeleitä. Oli helppo valita toiseksi koristeeksi enkeli kakkuun. Kukiksi valitsin kallat. Ovat näyttäviä kukkia ja ne on muuten helppo tehdä! Lehdet tein amerikasta tilatun muotin avulla. Sain painettua silikonimuotilla lehden muodon ja sen jälkeen vapaalla kädellä leikkasin sopivan kokoisia lehtiä.

Muutama sananen vielä pohjasta ja täytteestä

Porkkana kannattaa raastaa tiheällä raastimella. Jos raaste on karkeeta, porkkanakakku ei kohoa niin hyvin. Porkkanakakkua kun paistaa, kannattaa käydä testaamassa kypsyyttä muutamaan kertaan, jotta kakku saadaan pysymään mehukkaana. Tein itse tähän kakkuun kaksi kertaa täytteen kahteen eri vuokaan. Halkaisin pohjat kahtia ja valitsin sopivimman keskiosan kakun “irtopaloista”.

Täytteeksi valitsin valkosuklaamoussen sen takia, ettei se ole liian makea. Valkosuklaamousse ei myöskään vie huomioita pois porkkanakakusta. Porkkanakakkupohjaa voidaan syödä vaikka sellaisenaan, joten olisi sääli jos mousse olisi se päärooli tässä!

Porkkanakakkua koottaessa, muista ettei pohjaa tarvitse kostuttaa! Jos pohja oli liian kauan uunissa, voi kostuttaa kakkupohjan reunoja. Tällä tavalla saa vähän “pelastettua” tilannetta.

Porkkanakakkua purkissa!

Porkkanakakkua jää helposti yli, joten siitä saadaan tehtyä jälkiruokaa Laitoin hillopurkkiin porkkanakakkupohjaa, perinteistä porkkanakakkutäytettä ja appelsiinia.

Exit mobile version