Site icon Tekila's Bakery

FC Barcelona La Liga jalkapallo ottelua katsomassa Camp Noulla

Olimme viime syksynä ensimmäistä kertaa Barcelonassa viettämässä pitkää viikonloppua. Urheiluhulluja kun olemme, oli Camp Noulle pakko päästä. Tilasin matkan alkujaan ennenkun La Ligan ottelut olivat edes ilmoitettu, mutta katsoin vanhasta ohjelmasta, että samaisena viikonloppuna on kauden avaus, joten tunne oli vahva että samaisena viikonloppuna myös tälläkin kaudella pelattaisiin La Ligaa Camp Noulla.

Aavistus osui oikeaan, ja matsiksi valikoituikin FC Barcelona – Malaga.

Camp Noulle ei välttämättä tarvitse mennä matsia katsomaan, jos jalkapallo ei niin sydäntä lähellä ole. Matseja ei myöskään ihan joka viikonloppu Camp Noulla ole. Camp Noulle pääsee turistikierrokselle tutustumaan stadionin muihinkin osiin, esimerkiksi kävelemään pelikentälle ja pukuhuoneisiin. Tämä kokemus jäi odottamaan ensikertaan.

FC Barcelona – Malaga Camp Nou liput

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

FC Barcelona on erilainen jalkapallojoukkue, verrattuna muihin. Sen omistaa “Barcelonan kaupungin asukkaat” joten tämän takia (tämä on oma uskomukseni), lippuja myydään sen verran hajanaisesti pitkin kaupunkia ja muita toimioita, että otteluun on haasteellista löytää lippuja halutuilta paikoilta. Ostin itse liput FC Barcelonan internetsivuilta, mutta oli aikamoinen työmaa löytää järkeviltä paikoilta kaksi vierekkäistä lippua. Liput on suurimmaksi osaksi varattuja näille jälleenmyyjille, joten nettikaupasta liput ovat loppuunmyytynä lähes kokoajan. Sivustolta on myös äärinmäisen hankala etsiä vapaita lippuja. Katsomot pitää naputella yksitellen läpi, ennen kuin sopiva löytyy.

Minun reissustani muutama kuukausi eteenpäin, isäni oli lähdössä Barcelonaan katsomaan Camp Noulle ottelua. Tällöin lippuja oli tarve ostaa viisi kappaletta. FC Barcelonan nettisivujen kautta tämä oli täysin mahdotonta, en löytänyt yhtäkään katsomoa jossa olisi edes orastavasti viisi paikkaa lähekkäin.

Tällöin ostin liput Entradasbarcelona sivuston kautta. Tällöin lippujen paikkoja ei saanut valikoida, mutta katsomon pystyi valitsemaan. Liput saadaan vasta muutama arkipäivä ennen tapahtumaa, mutta ne voi pyytää toimitettavaksi esimerkiksi hotelliin tai muuhun majapaikkaan. PDF liput ovat myös mahdollista. Lipuissa oli pieni toimitusmaksu, verrattuna FC Barcelonasta tilattuihin lippuihin, mutta liput saivat ainakin suuremmalla todennäköisyydellä vierekkäin, edes auttavasti.

Nettisivuja selatessa selvisi, että onkin normaalia että Camp Noulla neuvotellaan vierustovereiden kanssa, saadaanko tiivistettyä suuntaan tai toiseen, jotta voidaan istua kaveriporukassa vierekkäin.

La Liga lippujen hinnat

La Liga otteluun liput maksoivat alakatsomosta, vähän reunasta mutta ei aivan kaarteelta noin 105 euroa kappaleelta, eli tyyristä on minun makuuni. Nämä kuvat on otettu siltä paikalta, täydellä zoomilla tosin. Entradasbarcelona sivuston kautta ostetut liput olivat yläkatsomosta, sivulta 80 euroa kappaleelta.

Saapuminen Camp Noulle

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Camp noulle pääsee metrolla noin kilometrin päähän. Suosittelen, että pois lähtiessä käyttää metroa, jos vain se on yhtään järkevää omaa hotellipaikkaa ajatellen. Meidän matsista purkautui 80 tuhatta ihmistä, joten bussit olivat aavistuksen tukossa.

Mennessä hallille käytimme bussia, joka toimi erittäin hyvin. Barcelonan läpi menee siniset runkolinjat, jotka joista yksi ajaa Camp Noun ohi.

Camp Noulle saapuessa, kannattaa tarkistaa lipusta mistä portista kuuluu mennä sisälle. Stadioniin mennään omista “karjaporteista”, joista pääsee suoraan omalle portille ja siitä katsomoon. Stadion on rakennettu 1957, joten se ei sisältä ole mikään Maddison Square Garden. Sieltä löytyy oman katsomon läheltä vessat, kaljabaari ja hodarimesta. Ei sen suurempaa. Fanikrääsän pääsee ostamaan stadionin edestä.

FC Barcelona  – Malaga

Urheiluhullu olen, mutta jalkapallosta en ole oikein koskaan niin välittänyt. Sen verran voin kertoa, että paikalla ollessa tunnelma vie vain mukanaan. Olihan se Messi aikamoinen kentällä, kun livenä pääsi katsomaan. Samalla pystyi ymmärtämään aavistuksen paremmin, kuinka fyysiseksi jalkapallopeli voi mennä. Vauhti on sen verran kova, että välillä onkin hyvin ymmärrettävää että pelaajat lentelevät miten sattuu pallonriisto tilanteissa. Messiä ajettiinkin pelissä aika kovin jaloille ja välillä oikein ahdisti kuinka kova vauhti tilanteissa oli.

Messiä riivattiin pelissä useaan otteeseen ja korvat olivat tiukilla, kun 80 tuhatta henkeä vislasivat Malagalaisille. Itse huomasin itseni välillä vain nauravan tilanteille ennenkuin tajusin, ettei se ole välttämättä paras ratkaisu Camp Noulla, FC Barcelonan kotipeleissä. Nauroinkin siis loppupelin lähinnä hihaani ja keskityin vain tunnelmaan.

Exit mobile version