kategoriassa Foodlover

Se aika vuodesta, nimittäin synttärit. Tällä kertaa vuosia tulee pyöreät, kolmekymmentä. Työpaikalla meitä onnellisia alkuvuonna syntyneitä on muutamat ja pidettiinkin toisen työkaverin kanssa kimppasynttärit töissä. Minä toin kakun ja hän aamiaistarpeet.

Dinosaurus fossiili kakku idea lähti Sprinkle Bakes blogista. Hän oli tehnyt vastaavan kakun ja idea jäi kytemään mieleen. Synttäreiden lähetyessä keksin, että minullahan on jo sopiva kakkuidea mielessä. Tätä kakkua koristellessa je tehdessä leikkisästi ajattelin vain työkaveriani, joka täytti enemmän kun minä! Onneksi ymmärsi hyvin huumoria.

Dinosaurus fossiili kakku
dinosaurus fossiili kakku-1-3

Dinosaurus fossiili kakkua varten tilasin Ebaysta dinosaurus hiekkalelumuotit. Toinen haaste tässä kakussa oli koko. Hiekkalelut ovat sen verran isompia, mitä normaalit kakkujen koristeluun tarvittavat muotit ovat, jouduin suunnittelemaan alustan muottien mukaan. Onneksi sää oli tässä asiassa puolella, aavistuksen plussalla oleva parveke sai toimia jääkaappina.

Kakkupohjasta pitää saada vähintään 30 cm x 45 cm kokoinen. Tein pohjan syvään uunipeltiin. Tasasin kuperan reunan tasaiseksi, leikkasin kakusta noin 1 cm paksuisen kerroksen pois, onnistui hyvin huoneenlämpöisestä kakustakin, kunhan vain veitsi on terävä. Tämän irronneen palasen leikkasin neljään osaan ja jatkoin sillä kakkua, että sain pituutta lisää. Alusta itsesään on tilattu ulkomailta, mutta hätätapauksessa pahvi ja folio ajaa asian.

Dinosaurus fossiilikakun pohja

Fossiilikakku sai pohjaksi suklaakakkupohjan, vähän tuhdimman mitä mokkapalakakkupohja on, mutta varmasti mokkapalakakkupohjakin ajaa asiansa.

270 g voita huoneenlämmössä
600 g sokeria
6 isoa munaa, huoneenlämpöisenä
1 rkl vaniljasokeria
380 g jauhoja
1 tl hienoa merisuolaa
1 tl leivinjauhoa
120 g kaakaojauhetta, siivilöitynä
120 g täysmaitoa

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Levitä pellille leivinpaperi pellille.

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita joukkono munat yksitellen. Sekoita joukkoon vanilja.

Siiviöi yhteen jauhot, suola,leivinjauho ja kaakaojauhe. Sekoita jauhot muna-sokerivaahtoon maidon kanssa vuorotellen. Älä ylivatkaa, ota reunoilta kaapimella loput ja kääntele joukkoon.

Kaada taikina vuokaan ja paista 25-30 minuuttia, tai kunnes hammastikkuun ei tartu mitään. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi.

Ganache kuorrutus

600 g suklaata, tummaa tai maitosuklaata. Halutessa molempia.
120 g kermaa
4 rkl voita, kuutioituna

Lämmitä kerma vesihauteessa ja sekoita suklaa joukkoon. Anna suklaan sulaa hetki joukkoon ennen sekoittamista. Sulata voi joukkoon. Anna ganachen jäähtyä noin 15-20 minuuttia, niin että sitä voi kaataa vielä kulhosta, mutta ei ole liian juoksevaa. Levittele kakun päälle suklaamuruja ja sitten ganache päälle. Nosta jääkaappiin jäähtymään.

Kun kakkupohja on huoneenlämpöinen ja ganache valuvaa, muttei juoksevaa, kaada se kakun päälle ja levitä tasaiseksi.

dinosaurus fossiili kakku-3-2

Dinosaurus fossiilin teko

Dinosaurus fossiili kannattaa tehdä etukäteen. Tai ainakin ensimmäiseksi, ennen muita. Voitele hiekkalelut, jotta suklaa irtoaa muotista jouhevasti. Sulata vesihauteessa 800 grammaa suklaata. Kun suklaa on sulaa kaada se muotteihin. Muotit voi täyttää noin 3/4 osaan. Kopauta muotteja pöytään, jotta saat suklaan tasaiseksi. Nosta jäähtymään pakkaseen. Kun jähmettynyt kunnolla, kopauta pöytää vasten niin suklaan pitäisi pompahtaa pois muotista. Tarvittaessa auta veitsellä, pienet murtumat eivät haittaa.

Dinosaurus fossiili kakun kokoaminen

Murskaa kaulimella tai tehosekoittimella 250 grammaa Oreo keksejä hiekaksi. Levitä ganache

dinosaurus fossiili kakku-1

Kun ganache on levitettynä kakun päälle Murskaa keksit kaulimella tai tehosekoittimella hienoksi. Levitä Oreo “hiekka” kakun päälle tasaiseksi. Asettele dinosauruksen fossiilin palaset paikalleen. Tomuta luut tarvittaessa kaakaojauholla ja viimeistele Oreo hiekalla.

Muita postauksia

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä