Site icon Tekila's Bakery

Call of Duty täytekakku Helsingistä Kuopioon (?!)

Ystäväni tilasi minulta Call of Duty, tutummin CoD kakun tammikuun alussa. Innostuin hetin miten tästä kakkuprojektista, vaikkapa se oli jo alusta alkaen jännittävä. Aihe oli lähellä sydäntä, kun tietokonepeleistä tykkään, mutta kakun lähettäminen Helsingistä Kuopioon toi oman jännityksensä.

Täytekakun lähetys toi omat haasteensa projektiin ja päätin jo alussa, että täytteeksi teen jotain joka kestää tovin lämpöäkin. Täytteeksi valitsin valkosuklaamoussen ja lemon curdin. Kakun suunnittelin myös mahdollisimman yksinkertaiseksi ja sellaiseksi, ettei siinä ole liikaa yksityiskohtia.

Call of Duty täytekakku muodostui näin:

Pohjaksi tein 4 munan sokerikakkupohjan 20 cm vuokaan, jotta sain kakusta korkean. Täytteeksi valitsin valkosuklaamoussen ja lemon curdin.

Ensiksi tein tekstin kakun päälle mustasta sokerimassasta. Tein kirjaimet vapaalla kädellä, ilman mallia. Jouduin tämän takia kutistamaan kirjaimia useaan otteeseen, että sain ne mahtumaan kakun päälle. Tarkoituksenani oli tehdä “of” teksti myös massasta, mutta huomasin ettei teksti mahdu sanojen väliin, oikaisin siis kirjoittamalla sen!

Täytekakun reunat koristelin naamiointiverkolla. Naamiointiverkon tein niin, että valitsin vihreetä, ruskeeta ja mustaa sokerimassaa jotka laitoin palasina ja kaulin tasaiseksi. Tämän jälkeen leikkasin kaulitun sokerimassan suorakulmion muotoiseksi. Tämän jälkeen tein siihen noin 1,5cm x 1,5 cm neliötä veitsellä, jota suosittelen kaikille! Tämä veitsi on minun lempi leivontatyökaluni sokerimassakoristeita tehdessä!

Call of Duty täytekakun matka Helsingistä Kuopioon…

 Ennen täytekakun lähettämistä tein tutkimustyötä, miten saisin kakun Kuopioon ehjänä? Aloitin mainonnan uhrina soittamalla Itellaan, heillä on kylmäkuljetuspalvelu Itella Termo. Tämä ei vastannut tarpeitani ollenkaan, en olisi saanut lähetettyä yhtä pientä täytekakkua heidän kuljetuksella. Vaadittaisiin erillinen sopimus ja vähintään lavan kuljetus. Loppujen lopuksi, noin kolmen eri kuljetusfirman kanssa keskusteltua päädyin ensimmäiseen vaihtoehtoon; Matkahuolto. Matkahuollossa oli erittäin hyvää asiakaspalvelua. Sain sovittua, että paketti noudetaan tiettyyn aikaan ja saan tiedon mihin bussiin se viedään. Paketin laitoin myös vielä erikoiskäsittelypakettina, ettei se vain joutuisi muiden pakettien hautaamaksi.

Matkaan lähtevä Call of Duty täytekakku

Kuvan mukainen paketti lähti sitten Kuopiota kohden! Ostin styroksisen kylmälaukun kakkua varten. Kakun pakkasin normaaliin kakkulaatikkoon, mutta kakun alle laitoin jarrumattoa pitämään sen paikallaan. Laatikkoon laitoin kaksi kylmäkallea ja paljon pahvia pitämään kakun paikallaan ja viileänä. Paketin teippasin kunnolla kiinni eristysteipillä ja teippasin varoitusviestejä pitkin pakettia.

CoD täytekakku selvisi perille…

Perille päästyä kakku oli kuin olikin kunnossa! Vähän koristeet olivat kärsineet, mutta se oli ymmärrettävää. Sokerimassa kun on niin haurasta kuivuessa. Kakku oli myös pysynyt kylmänä koko matkan, joten se oli oikein maukasta! Lähetysajankohtana Helsingissä oli -10 astetta ja perillä Kuopiossa -20 astetta, joten viileänä pysymisen kanssa ei ollut ongelmia!

Exit mobile version