kategoriassa Foodlover

Kävin viime viikon lauantaina 19. päivä YleX viikonlopun haastattelussa kertomassa leivontabloggaamisesta ja ideoiden syntymisestä. Pääsimme myös maistelemaan Annen ja Tytin kokkisodan aikaansaannoksia. Anne ja Tytti oli leiponeet kahdella eri reseptillä tiikerikakkua ja me Hannan kanssa pääsimme arvostelemaan ja päättämään, kumman kakku oli parempaa.

Samalla kun haastattelu oli käynnissä, maistelimme kakkuja. Onneksi ymmärsin maistaa vain pienen palan, ettei kuulioiden tarvitse kuunnella syömisen ääniä! Toinen kakuista oli  myös aavistuksen kuivaa, joten sanojen saaminen ulos suusta, ilman että samalla köhin kakunpalasia pois oli aikamoisen työn takana! Onneksi tilanteesta selvittiin.

Radiohaastattelu oli kyllä mukava kokemus. En ole koskaan ennen radiossa ollut, joten jännitys oli suuri! Ennen haastattelua mietin vain omiani ja juttelut Hannan kanssa jäivät lyhyiksi. Toivottavasti näemme vielä joskus paremmalla ajalla!

Käykääpä kuuntelemassa YleX:n sivuilta haastattelu, jos ette sitä livenä ehtineet kuuntelemaan! Sieltä selviää, kumpi voitti kokkisodan!

Tässäpä vielä minun tekemäni tiikerikakku resepteineen. Raita ei minullakaan onnistunut aivan täydellisesti, mutta työmatkalla bussissa oivalsin miten sen saa tehtyä oikein. Täytynee tehdä uusi tiikerikakku pian!

tiikerikakku

Tiikekerikakku
200 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl kermaa
2 rkl kaakaojauhoja

Voitele ja korppujauhota 1,8 litrainen kakkuvuoka. Laita uuni lämpenemään 175-asteeseen.

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri yhteen. Kaada jauhoja ja kermaa vuorotellen taikinaan. Kun taikina on tasaista ja hyvin vatkattua ota 1/3 osa taikinasta erilliseen astiaan. Lisää kaakaojauho ja tarvittaessa loraus kermaa joukkoon.

Annostele 1/2 osa valkoista taikinaa vuoan pohjalle. Kaada kaakaoinen taikina vuokaan. Kaada loput valkoisesta taikinasta vuokaan. Tasoita lusikan avulla ja painele lusikalla taikinaa, jotta taikinat vähän sekoittuvat toisiinsa. Paista uunin alaosassa noin 50 minuuttia. Tarkista tikulla kypsyys. Jos kakku on kypsä anna sen jäähtyä hetki vuoassa ennen kumoamista.

 

Muita postauksia

Kirjoita kommentti

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä