kategoriassa Foodlover

Varma kevään merkki auringon ja valon lisääntymisen jälkeen on ristiäis ja nimiäiskakkujen tilaukset. Minulta tilataan myös pelkästään koristeita. Vauvakoriste kukkien terälehtien keskellä on erittäin suosittu ristiäiskakkukoriste. Otin tällä kertaa koristeesta kuvia järjestelmäkameralla ja luonnovalossa ja sainkin kuvista erittäin onnistuneita. Miten näistä kuvista välttyykin näin hyvin pienen vauvan herkkyys ja rauhallisuus. Punaise terälehdet korostavat vauvan vähän tummempaa ihoa erittäin hyvin.

Vauvakoriste kakkuun

vauva koriste

Vauvakoristeen tekeminen niin, että sen voi postittaa poikkeeaa vähän normaalista tekemisestä. Käytän postitettavissa koristeissa kukkamassan ja sokerimassan seosta, jotta terälehdet olisivat vahvemmat ja kestäisivät paremmin postitusta. Olen kerran lähettänyt pelkästä sokerimassasta tehdyn koristeen kukkineen, olivat pääsääntöisesti kaikki kukat kolmessa osassa. Tosin tarina ei kerro, miten Posti pakettiani oli kohdellut. Lähetyksiin otan aina “särkyvää” -palvelun, jonka avulla pakettia kohdellaan vähän normaalia hellemmin.

ristiäiskoriste-3

Vauvakoristeen teosta olen tehnyt jo oman tutoriaalin jota seuraamalla koristeen voi tehdä myös itse. Teen näitä myös tilauksesta, ilman että tehdään kakkua tai muita tarjottavia. Koristeen hinta riippuu siitä miten paljon tehdään muita oheiskoristeita. Koristeiden hinnat lähtevät 25 eurosta ylöspäin.

Vauvakoristeen tekoon menee muutama tunti, mutta ennen lähetystä sen täytyy olla kokonaan kuivunut. Kuivuminen kestää muutaman päivän, joten huomioi se jos haluat tilata koristeen nopealla aikataululla.

Koriste voidaan tehdä haluamallasi väreillä. Vauvan ihon sävyä voidaan muokata tarpeen mukaan. Kukan terälehdet ovat normaalisti ristiäis ja nimiäiskakussa vaaleita sävyjä, mutta kuten kuvasta huomaat, tummatkin värit sopivat hyvin koristeeseen. Terälehtiä voidaan myös tomuttaa haluamalla värillä.

ristiäiskoriste-5
Vauvakoristeen mukaan voidaan tehdä myös esimerkiksi kukkia. Muut vaihtoehdot ovat rajattomasti valittavissa, mutta esimerkiksi nimi ja tähdet ovat yleisiä lisäkoristeita tilaukseen. Jos tilaus lähetetään, joudun tehdä kukkien terälehdistä normaalia paksumpia, jotta ne varmasti pysyisivät matkan ajan ehjänä. Lähetän aina tilauksien mukana muutamat extrakukat veloituksetta, jotta mahdolliset hajonneet kukat korvaantuvat näin. Kukkien keskustana käytän yleensä helmiä, jotka voivat tippua matkalla kukan keskustasta pois. Nämä on helppo liimata itse paikalleen, esimerkiksi piparikoristeluaineella. Tätä on myös hyvä ostaa kotiin valmiiksi, jos on tarkoitus kiinnittää kukat esimerkiksi sokerikakkupohjaan kiinni. Kermakakkuun koristeiden kiinnitys on helpompaa, mutta muistathan että kerma sulattaa koristeet. Laita koristeet vasta viimetipassa kakun päälle, jotta ne pysyvät hyvänä tarjoilun ajan.

Vauvakoristeen tilaaminen

Vauvakoristeen ja oheiskoristeet voit tilata minulta esimerkiksi tilaussivun lomakkeella, emailaamalla tai soittamalla. Koristeet voidaan noutaa myös minulta itä-Helsingistä, jos asut lähellä. Tarvittaessa postitetaan postin hinnaston mukaisesti. Särkyvä paketti on tällä hetkellä 16,89 €.

 

 

Muita postauksia
Comments
  • Pirjo Jolkkonen

    Hei mitä maksaa Ristiäiskakku koriste pojalle.Haluaisin tiedustella hintaa missä makaa poika vauva sinisen kukkien keskellä.piipamummi@gmail.com kiitos

Kirjoita kommentti

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä