kategoriassa Foodlover

Ensimmäistä kertaa päätin tehdä Runebergin torttuja. Sain lahjaksi 6 kappaletta Runebergintorttu/fondant/baba vuokia, joten ei auttanut kun vain lähteä tekemään! Reseptejähän on yhtä monta erilaista kun on tekijääkin. Bonuksena, kun en ole maistanut ko. leivosta vuosiin en edes tiennyt mitä haluan. Jätin mantelit ja rommimaut pois, niistä en välitä.

runebergintortut

Pohja 5 kpl:
100 g voita
80 g sokeria
1 muna
60 g mantelijauhoa
85 g korppujauhoja (mukana myös pipareita ja hapankorppua)
65 g vehnäjauhoja (tai graham)
0,5 tl leivinjauhetta
(loraus piimää)

Kostutus:
Sokerivettä

Päällys:
Vadelmahilloa
Tomusokeria / vettä
Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita muna joukkoon. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita muna-voi vaahtoon. Itse laitoin joukkoon lorauksen piimää, kun tuntui liian kuivalta taikinalta. Kaada taikina vuokiin ja paista 175 asteessa noin 20 minuuttia, riippuen vuokien koosta.

Nosta valmiit tortut ritilälle jäähtymään. Sivele sokerivedellä (tai terästetyllä sokerivedellä). Leikkaa pinta tasaiseksi. Käännä torttu ympäri, jos pohjapuoli on nätimmän ruskea, ota se yläpinnaksi. Laita nokare vadelmahilloa päälle ja koristele reunus tomusokerin ja veden sekoituksella.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Muita postauksia
Showing 4 comments
  • Bakeringa

    Minäkään en laittanut omiin runebergeihin mantelijuttuja tai rommia. Sen sijaan ohjeseeni tuli piparinmuruja 🙂 Näistä leivonnaisista on niin monenlaisia versioita

  • Tekila

    Mä laitoin kanssa piparia, mutta liian vähän. Ensivuonna on vähän paremmat pohjat tehdä Runebergin torttuja, kun on kertaalleen maistanut! 🙂

  • Kakkumonsteri

    Minäkin laitoin pipareita ja jätin manteliaromin pois. Laitoin tosin sitruunaa tilalle ja tästä tuli tosi kiva! =)

  • Tekila

    Laitoin itse kanssa vähän näkkäriä. Olisi voinut enemmän laittaa!

Kirjoita kommentti

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä