kategoriassa Co-creation, Foodlover, Juhlat, Leivonta

Osallistuin minttu-suklaakakku reseptillä #paraskakkuikinä kilpailuun. Kilpailu toteutettiin Dr Oetkerin, Blogiringin & Indiedaysin kanssa yhteistyössä.

Tiukka täytekakkukisa käytiin viiden muun kisaajan kanssa Leivontabloggaajien tapaamisessa, jonka olivat järjestäneet Kakkukatri, Annin Uunissa ja Dr Sugar. Leivontabloggaajien tapahtuma oli koristeltu Helsingin Kulinaariseen Instituuttiin Candy Land teemaisesti. Pöydät notkuivat värikkäitä karkkeja ja pieniä suolaisia herkkuja. Pääsimme myös tutustumaan Dr Oetkerin syksyn uutuustuotteisiin ja kävimme myös läpi leivontatutkimusta, jossa esiteltiin tämän hetken trendejä ja arvioitiin tulevia kakku ja leivontatrendejä.

paras-kakku-ikina-20

paraskakkuikina-tarjoilut

#paraskakkuikinä kilpailu

Saimme vapaat kädet toteuttaa kakkukilpailuun haluamamme näköisen ja kokoisen täytekakun, olihan kyseessä #paraskakkuikinä kilpailu. Alussa vaihtoehtoja oli aivan rajattomasti, kun selasin Pinterestistä tallentamiani ideoita ja samalla mietin, mikä olisi jotain uutta minulle, mutta silti sellainen että teon kanssa ei tulisi mahdottomia ongelmia. Kakku kun piti saada vielä kisapaikalle yhdessä osassa!

Lue lisää minttusuklaakakun teosta ja kisasta ->

Aika nopeasti sainkin sitten ideoitua suklaapohjaisen täytekakun, olen käyttänyt suklaakakkupohjana erittäin simppeliä reseptiä, kaikki vain sekoitetaan yhteen ja lopputulos on ihanan mehukas suklaakakkupohja. Täytteen mauksi valikoitui minttu, sen takia etten kotikakuksi koskaan saa tehdä minttutäytteistä. Meillä perheessä on sen verran suuri vastarinta tätä ihanan raikasta täytettä kohtaan. Täytekakun täytteen tein käyttäen Dr Oetkerin piparminttuaromia.

paras-kakku-ikina-8

Dr Oetkerin leivontatuotteet

Kisakakun koristelu

Minttu-suklaakakku sai kuorrutuksekseen valkoisen sokerimassan jonka värjäsin vesiväritekniikalla sini-puna-liila sävyiseksi. Aluksi maalasin sokerimassakuorrutetun kakun sinisellä elintarvikevärillä, jota olin laimentanut 80 % vodkaan. Maalaamisessa on suositeltavaa käyttää erittäin vahvaa alkoholia, koska se haihtuu nopeasti kakun pinnalta ja jättää vain värin tilalle.

Kun täytekakku oli sieltä sun täältä maalattu sinisellä elintarvikevärillä, aloin vahventamaan sinisen sävyä tummemmaksi, jotta sain enemmän yksityiskohtia kakkuun. Seuraavaksi värjäsin liilalla vastaavia yksityiskohtia, tällä kertaa tummemmalla liilalla jota sitten laimensin vodkaan kastellulla siveltimellä. Lopuksi tein yksityiskohtia punaisella elintarvikevärillä ja nostin kakun kuivumaan jääkaappiin. Kun kakku oli kuivahtanut, tomutin suurella siveltimellä pieniä kultaisia korostekohtia pitkin kakkua.

paras-kakku-ikina-10

Eniten päänvaivaa #parhaskakkuikinä projektissa toi koristelu. Mietin mielessäni, että jos maalaan täytekakun niin koristeiden täytyy olla jotenkin yksinkertaisia, mitkä eivät vie huomiota pois maalauksista. Toivoin samalla, että voisin kokeilla jotain uutta tekniikkaa, sokerimassakukat kun olivat jo tehty usealla eri tekniikalla ja mallilla viimeisten vuosien aikana.

Hetken pohdittuani, valikoitui kukkien raaka-aineeksi riisipaperi. Riisipaperista voi ronskisti saksilla leikata terälehdet, liimata ne elintarvikeliimalla haluttuun muotoon ja koota kukiksi. Riisipaperista voi tehdä erittäin näyttäviäkin kukkia, mutta ensikertalaisena valitsin vain tälläisen lumpeenkukan tyylisen, yksinkertaisen kukan. Käytin riisipaperina valkoista riisipaperia, jonka tomutin eriväristen vaaleanpunaisten tomuvärien sekoituksella vaaleanpunaiseksi. Kukkien keskustaksi laitoin Dr Oetkerin pehmeitä kultahelmiä, jotka tomutin kultavärillä vielä erikseen.

Koristeista tuli omasta mielestäni onnistuneet ja näiden tekoon meni noin tunti. Tunti sisälsi vielä muutamat harjoituskukat, eli äärimmäisen nopea tapa tehdä näyttäviä koristeita!

Tunnelmakuvia ja tiukka #paraskakkuikinä kisa

Illan aikana tutustuimme muiden kilpailijoiden kisakakkuihin ja äänestimme omaa suosikkia Instagram kisassa. Kisassa minun lisäksi oli Pullahiiri, Kakkumosteri, Unelmaa Leipomassa ja Pikku murusia.

paraskakku-ikina-pullahiiri-com-2

Kisakakut kuvattavana

paras-kakku-ikina%cc%88-19

Voittakakku,Unelmaa Leipomassa blogista

paras-kakku-ikina-14

Pikku Murusia blogin kakku

paras-kakku-ikina-19

Minttu-suklaakakku sai tasaiset kerrokset sisälleen.

paras-kakku-ikina-13

Kakkumonsterin uskomaton Coca Cola kakku

Minttu-suklaakakku

Ohjeesta löydät minttu-suklaakakun reseptin kuorrutteineen. Varaa minttu-suklaakakun tekemiseen vähintään kaksi päivää. Tee ensimmäisenä päivänä suklaakakkupohja, toisena minttu-marenkivoikreemi ja koristelu. Minttu-suklaakakku säilyy jääkaapissa säilytettynä useita päiviä, ainakin 3-4, jos kakkua on vielä niin kauan jäljellä. Nosta kakku huoneenlämpöön ennen tarjoilua, niin maut nousevat paremmin esille.

Ohjeesta tulee todella korkea kakku, voit myös jättää muutaman kerroksen kakusta pois ja pakastaa ylimääräiset pohjat seuraavaan kertaan. Mehevästä suklaakakkupohjasta saa tehtyä esimerkiksi Cake popseja vaivatta.

Minttu-suklaakakku #paraskakkuikinä!
Rate this recipe
1suosio

Astia: 15 - 18 palaa

Annoskoko: 2x 18 cm vuoka

Minttu-suklaakakku #paraskakkuikinä!

Ainekset

  • 115 g voita
  • 6 3/4 dl vehnäjauhoja
  • 2 1/4 dl kaakaojauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl soodaa
  • 5,5 dl sokeria
  • 3 munaa
  • 3,5 dl maitoa
  • 2 dl kiehuvaa vettä
  • Minttukreemi:
  • 4 valkuaista
  • 4 rkl vettä
  • 1 1/2 dl sokeria
  • 350 g huoneenlämpöistä voita
  • n. 2 tl Dr Oetker piparminttuöljyä
  • vihreää elintarvikeväriä

Ohje

    Esivalmistelut:
  1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele ja jauhota tai laita leivinapaperi 18 cm irtopohjavuoan reunoille ja pohjaan. Tee kaksi vastaavaa vuokaa.
  2. Pohja:
  3. Sulata voi ja jätä jäähtymään.
  4. Siivilöi jauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja sooda suureen kulhoon. Lisää muut ainekset ja vatkaa pari minuuttia tai kunnes taikina on sileää. Nosta lastalla pohjasta taikina ylös, jotta kaikki sekoittuvat kunnolla.
  5. Jaa taikina tasaisesti vuokiin.
  6. Paista kakkupohjia 30-35 minuuttia, voit tarvittaessa testata onko kakkupohja kypsä esimerkiksi cocktail tikulla.
  7. Anna pohjien jäähtyä 15 minuuttia vuoissa ennen kumoamista ritilälle.
  8. Jäähdytä pohjat huoneenlämpöisiksi ennen jääkaappiin nostoa.
  9. Täytteen ja kuorrutteen teko:
  10. Nosta voi huoneenlämpöön hyvissä ajoin ja pilko se pieniksi, noin 1 tl kokoisiksi palasiksi. Voin täytyy olla pehmeää ennen käyttöä.
  11. Erottele valkuaiset keltuaisista ja nosta valkuaiset yleiskoneen vatkauskulhoon ja vatkaa ne vaaleaksi marengiksi.
  12. Sekoita sokeri ja vesi paksupohjaiseen kattilaan, ala nostamaan sokeriliemen lämpöä noin 116 asteeseen. Tarkista sokeriliemen lämpöä välillä. Pyyhi sokerikiteitä kattilan reunoilta esimerkiksi veteen kostutetulla sudilla, jotta palaneen sokerin maku ei tule minttukreemiin.
  13. Kun sokerisiirappi on 116 asteen lämpöistä, kaada se hitaasti marenkiin, niin että yleiskone on kokoajan päällä vatkaten samalla marenkia. Vatkaa marenkia niin kauan, kunnes se on taas huoneen lämpöistä, noin 25 asteista. Kun marenki on viilentynyt, vaihda yleiskoneeseen lapavatkain.
  14. Aloita voin lisääminen pala kerrallaan marenkiin, niin että kun edellinen voin palanen on sekoittunut marenkiin voit lisätä uuden. Voin lisääminen kestää oman aikansa ja marenkivoikreemi vaihtaa muotoaan voin lisäyksen aikana ainakin kahdesti. Vaikka marenkivoikreemi olisi litkua ja sen jälkeen vähän juoksettuneen oloista, jatka vain sitkeästi voin laittoa.
  15. Kun kaikki voit on lisätty, nosta vatkaimen nopeutta nopeammaksi ja jätä vatkautumaan hetkeksi. Pian vatkauskulhossa on pehmeää, ilmavaa marenkivoikreemiä. Lisää tässä vaiheessa piparminttuöljy ja vihreä elintarvikeväri.
  16. Kokoaminen:
  17. Leikkaa suklaakakkupohjat tasaisiksi kerroksiksi. Nosta ensimmäinen kerros tarjoilulautaselle. Levitä minttu-sokerivoikreemiä pohjan päälle noin 2 rkl verran, niin että sitä on tasaisesti kakun keskiosassa, reunat tasoitetaan lopuksi.
  18. Jatka kerroksien lisäämistä sen mukaan, mitä kerroksia on. Haluttaessa kaikkia kerroksia ei välttämättä tarvitse käyttää. Tasoita lopuksi kakku ympäriltäkin tasaiseksi spatulan avulla. Nosta kakku jääkaappiin jähmettymään noin 20 minuutin ajaksi. Tämän jälkeen levitä minttu-voikreemiä uudestaan kakun ympärille niin että saat kakusta tasaisen. Jos kuorrutat kakun sokerimassalla, kakun ei tarvitse olla nätti tai tasainen jokaisesta suunnasta. Jos taas jätät kakun minttu-sokerikreemillä kuorrutetuksi tasoita kakku tasaiseksi. Voit aina välillä nostaa kakun jääkaappiin jähmettymään, näin kreemiä on helpompi levittää tasaiseksi koko kakkuun.
Recipe Management Powered by Zip Recipes Plugin
https://www.tekila.fi/minttu-suklaakakku-paraskakkuikina/

Tallenna resepti Pinterestiin tämän kuvan avulla

minttu-suklaakakku

Jätäthän minulle kommenttia, jos sinulle herää kysymyksiä minttu-suklaakakun reseptistä, tai  muuten vain haluat kommentoida. Jokainen kommentti lämmittää sydäntä 🙂

Yhteistyössä Dr Oetker, Blogirinki & Indiedays.

foodlover-logo-rgb


Muita postauksia
Showing 27 comments
  • Annin Uunissa

    Nam tämä oli mun leppari 🙂

  • Tekila

    Kiitos, lämmitti kovin sydäntä kuulla tämä 🙂 Sulla kun on niin upeita kakkuja!

  • Kermaruusu

    Minttusuklakakku, nam! Harmittaa niin paljon kun en päässyt tähän iltaan yhtäkkisen esteen takia. Olisin halunnut maistaa jokaista kakkua, niin herkuilta näyttävät.

  • Taru/Pullahiiri

    Ihana kakku ja kiva oli kisata yhdessä 🙂

  • Tekila

    Ensivuonna on varmasti taas leivontabloggaajien ilta, siellä sitten nähdään 🙂

  • Tekila

    Niin oli! Kiitos vielä kyydistä 🙂

  • Upee kakku! Minttusuklaa on ihanaa :).

  • Ninni

    Kyllä se klassinen mintun ja suklaa yhdistelmä vaan on aina niin toimiva.

  • Tekila

    Kerrankin sain valita itse täytteet ja tuo minttu-suklaa onv ain paras.

  • Tekila

    Kiitos kommentista. 🙂

  • peggy

    Ihanat värit ja niin kaunis!

  • Tekila

    Kiitos!

  • Apua miten hieno ja sitten vielä niin upea leikattunakin! Kyllä te kakkubloggaajat olette verrattomia leipureita! Respect!

  • Minna

    Kerrassaan upea!

  • huikeita kuvia – huikeaa osaamista. ja voi että alkoikin tehdä minttusuklaakakkua nyt mieli <3

  • Tekila

    Minttu-suklaakakku on vain petollisen hyvää 🙂

  • Tekila

    Kiitos!

  • Tekila

    Kiitos, tämähän oli paras kakku ikinä, niin piti yrittää parhaimmansa 🙂

  • Aila Markkanen

    Huikean näköisiä kakkuja! Minttukakku on komea ja vihreä 🙂

  • Tekila

    Oli kyllä tiukka kisa!

  • Lotta

    Miten kaunis ja herkkäsävyinen kakku, tykkään tosi paljon näistä ikäänkuin vesiväreillä maalatuista koristeluista! Tekis mieli itsekin kokeilla mutta en oikein ole leivontaihmisiä..

  • Tekila

    Kiitos, oli mukava kokeilla uutta tekniikkaa 🙂

  • Veera

    Mä niin ihailen teitä taitavia kakuntekijöitä, upeaa!

  • Veera

    Mä niin ihailen teitä taitavia kakuntekijöitä, upeaa!

  • Tekila

    Kiitos!

  • Jenni liemessä

    Joku aika takaperin juuri pohdiskelin mikä on paras (okei, helpoin) tapa koristella vesivärikakku. Päädyin värjäämään osan kuorrutteesta elintarvikevärillä ja “maalasin” laikkuja kulmapalettiveitsellä. Silloin ei tietysti saa näin yksityiskohtaista jälkeä ja fiilis on vähän eri. Upea kakku tämä!

  • Tekila

    Katsoin sitä sinunkin värjättyä ja se oli myös vaikuttava 🙂 Täytyy tätä maalaustekniikkaa uudemman kerran testata jollain toisella kakulla

Kirjoita kommentti

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä