kategoriassa Foodlover

Olemme onnekkaita, että olemme saaneet syntyä Suomeen. Sitä ei välillä muistakkaan, miten onnellisessa asemassa sitä onkaan. Varsinkin nyt kun Ukrainassa on ollut kriisi, joka osittain koskettaa myös Suomea on onnellisuus ja kiitollisuus kotipaikkaa kohtaan nousee vain. Tällä kertaa kriisi kun on lähellä, arvostaa sitä pienempiäkin asioita kotimaastaan.

t-l-yhildjl-yhidhuni-n

Kuvaa klikkaamalla pääset äänestämään minua Ruoka.fi:n kilpailuun!

Meillä Suomessa on myös mahtava tilanne, että saamme omasta maasta puhdasta ruokaa. Puhdas ja kotimainen ruoka ei myöskään ole pienen porukan etuoikeus vaan siihen on jokaisella mahdollisuus. Hinta ei ole ongelma, koska tarjontaa on paljon. Useasta raaka-aineesta on kotimaisia versioita ja useita. Saa vain valita niistä itselleen sopivamman.

Hyvää Suomesta -sivustolta voit tarkistaa yritykset jotka ovat sitoutuneet tuottamaan puhdasta kotimaista ruokaa. Hyvää Suomesta tuotteet tunnistat esimerkiksi yllä olevasta logosta. Kun kauppaan menet, huomaat iloisen tosiasian että tuo logo löytyy todella useasta tuotteesta!

Kotimaisuus ja leivonta kulkevat käsikädessä. Leivonnassa ja muussakin ruoanlaitossa raaka-aineet ovat tärkeässä osassa, tottakai. Olen leivonnanharrastajana huomannut raaka-aineiden valinnan vaikuttavan makuun ja lopputulokseen. Käytänkin leivonnassa suomalaisia tuotteita niin paljon kun se on mahdollista. Esimerkiksi porkanat ovat mitä parhaimpia kotimaisina ja jos vain on saatavilla, tai itseasiassa aina onkin nykyään saatavilla suomalaisia luomuporkkanoita. Mitä ihanuutta ne ovatkaan!

Raikas porkkanakakku

porkkanakakku-3
Ohjeesta tulee noin 22 x 22 cm neliön muotoinen (tai pyöreä) porkkanakakku, joka täytetään kahteen tai halutessaan kolmeen kerrokseen. Jos halutaan tasainen porkkanakakku, ilman täyttöä on hyvä käyttää vähintään 26×26 cm vuokaa.

Porkkanakakun pohja:

4 kpl kotimaisia M tai L munia
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
4 kpl kotimaista porkkanaa
1 appelsiinin kuoriraaste
1 dl öljyä

Lämmitä uuni 190 asteeseen. Laita leivinpaperi irtopohjavuokaan ja sivele rasvaa reunoille. Voit myös laittaa leivinpaperia reunoille jos käyttämääsi vuokaan tarttuu kakkupohja helposti.

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Raasta porkkanat raasteeksi. Raasta appelsiinin kuori appelsiinista. Sekoita kuivat aineet yhteen. Kaada munavaahtoon porkkanaraaste, appelsiinin kuoriraaste, öljy ja jauhot. Sekoita tasaiseksi. Kaada vuokaan ja paista noin 45 minuuttia.

Testaa pohjan kypsyyttä tikulla. Anna pohjan jäähtyä hetki vuoassa ja kumoa se sitten ritilälle. Anna pohjan jäähtyä rauhassa.

Porkkanakakun täyte:

2 dl Vispikerma
400 g Appelsiini tuorejuustoa
2 – 3 dl tomusokeria
Appelsiinin kuoriraastetta

Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista toisessa kupissa tuorejuusto ja vatkaa siihen tomusokeri joukkoon. Lisää myös appelsiinin kuoriraaste tässä kohtaan. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sokeria. Kääntele kerma joukkoon.

Porkkanakakun kokoaminen ja koristelu

Halkaise porkkanakakku kahteen tai kolmeen osaan. Laita väliin täytettä ja jätä osa päälle. Tasoita ylimmän kerroksen täyte tasaiseksi ja koristele.

Koristeet:
Porkkana
1 rkl sokeria
appelsiinin kuoriraastetta

Höylää porkkanasta lastuja kuorimaveitsellä. Kääntele soiro ympyräksi ja nosta kakun päälle koristeeksi. Tee porkkanaruusuja noin 5 – 7 koristeeksi kakun päälle.

Sekoita 1 rkl sokeria appelsiinin kuoriraastetta. Sekoita tasaiseksi ja ripottele kakun päälle.

Muistoja maatilta

Olen pienestä pitäen kasvanut arvostamaan suomalaisuutta ja Suomen maataloutta. Pienenä sain etuoikeuden vierailla ja asua kesät maatilalla. Siellä jos missä näkee miten kotimaiset tuotteet syntyvät alusta alkaen. Maatilalla tuotettu maito matkusti Seinäjoelle Valiolle jatkotuotettavaksi. Näin alusta alkaen miten itse lypsetty maito matkasi Valiolle ja sain sen hyödyntää jatkojalostettuna kermana tai muina maitotuotteina.

vasikka camilla
Tälläinen söpöläinen, Camilla pääsi vasikkana tutustumaan jo suomalaiseen kesään ja sen herkkuihin. Vasikasta näkyy niin helposti onnellisuus ja pienen lehmän into. Alkujännityksen jälkeen alkoi pukkihyppely ja ravaaminen heinäpellolla. Kun pahimmat höyryt on päästetty kesäilmaan, alkoi tuoreen heinän syöminen.

Muita postauksia

Kirjoita kommentti

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä